#012 Gainin' Vanity, Losing Sanity

My sweat dreams are infested by nightmares, now i have no place to rest, like a little chick in the corner soon to be the prey of a straycat.
Wake up those are just nightmares, when you're awake it'll go away.
I wake up and see a bad dream, because the roots of em' are in my everyday life.
Some nightamares came true, you're on the borderline of sanity

Knowing me is a curse
Pitkä aika - niin pitkä aika siitä kun olen tänne kirjoitellut. Niin paljon asioita jäi sanomatta ja jäivät unholaan, joko mieleen tai tuhrutuille papereille. Ajat ovat vaihtuneet ja kohta tätäkin vuotta menny puolivuotta. Aika rientää eteen mutta tunnen eläväni hetkessä, paremmin sanottuna menneisyydessä ja muistoissa. Ainakin tällä ,minuutilla. Eilinen oli puolivuotta sitten, viikko sitten pari kuukautta. Muistotihin kahlittuina, musertaviin ja kaipaaviin. Hyvät muistot meinaa unohtua mutta ne aina välillä pulpahtaa mieleen.

Tämä hetki, juuri se hetki ku kirjoitan tätä. Istun sängyllä vääntelehtien eri asentoihin hitaalla tahdilla. Päälläni vaatteita mitä olen varmaan käyttäny jo enemmän kuin paripäivää ja vasta jälkeenpäin huomaavan pukeutumisestani, että se kuvastaa mun tunteita. Mutta ei siitä voi päätellä, saatan olla missätilalassa hyvinkin tavallisen tallaajan näköinen. Viime aikoina en ole saanut unta, kun vasta neljän tai viiden tunninjälkeen huomaamatta. Pyöriskelen, ahdistun, poltan puolet askistani kävelymatkallani boksereissa ja vaaleanpunaisessa röökitakissa. Tai ihan hyvinkin pukeutuneena. Sen jälkeen palaan huoneeseni yksinäisyyteen, olin mä sitten yksin tai vieressäni nukkuisi tärkeä ihminen. Kyllä jopa seura sängyssä ei rauhoita mieltä, kun tuntuu että ainoa meidän mukava aktiviteetti olisi nukkuminen vierekkäin. Herättelen usein häntä keskellä yötä, haluan turvaa siitä mikä syö mua sisältä etenkin öisin. Se outo yksinäisyyden tunne, aivan kun kaikki ympärillä on kuollutta ja kylmää.

MObility malfunction

Mitenpä mun koulu on mennyt. Monet tietää toiset taas ihmetelly missä lie minä olenkaan. On liikkeillä ollut jotain huhuja, että olen viimeisen kolmen viikon sisällä ollut koulussa, vilahtanut käytävillä, ehkä nähnyt, ainakin luulee. Todellisuudessa en ole tietääkseni käynyt siellä kahteen kuukauteen, en askeleellakaan. Koko rakennustakaan en ole kai nähnyt sen jälkeen ku vain kerra. Miksi? Nukahtamisongelmat ja muut asiat saivat aikaan burnoutin ja ahdistuksen, piti mun jotenkin lieventää paineita koulus. Tällä hetkellä puuhailen satunnaisesti puhelinmyyjänä, mielenkiintoista hommaa on ollut. Mutta siellä alkaa käynnit harveta, oon ollu himassa ja kattonu telkkaria tai anime sarjoja koneelta jo pidemmän aikaa. Aluksi seurassa sitten ei. Lähivuosien suunnitelmat hämärtyvät ajoittain, mutta pidän sen linjan, että ajattelen Jäkeen muuttoa. Ajattelemisella ei kyllä käytännössä saa paljoa aikaa. Mutta kaikki ajallaan. Työssä tuun käymää, ku käyttöraha on aina tarpeen.

Muuten sosiaalinen elämä on hitaasti muuttunut. Olenhan tietysti käynyt vihdoin Lahessakkin ja nähny kunnolla ihmisiä jotka viimeks seisoivat edessäni 2-3 vuotta sitten. Mänstälässä taas, en ole viihtynyt enää samoissa piireissä. Ei tietääkseni johtunut ihmisistä, vaan syövyttävistä vainoharhoista. Niihin ihmisiin alkoi maalautua huonot muistot ja hetket. Aloin nähdä puheissa ja ilmeissä ilkeyttä vaikkea sitä ollutkaan. Hiljainen hetki tai tauko puheessa pisti miettimään mitä pahaa ne ajattelee. Joskus se ei haittaa joskus taas vaikuttaa jos olen allapäin.

Asioidenkulussa olen myös huomannut, että mikä tahansa teko tai asia paljastuu aina julkisuuteen ja leviää tietokone viruksen tyyliin. Tästä alkoi epäily ihmisten luotettavuudesta - aloin olemaan ihmisten kanssa jotka eivät tuota mulle huonoja muistoja. Mutta se ei auta -- kun vierelläni makaa hän - hän josta en halua päästää irti. Niin juuri hän, voi tuoda huonoja muistoja vain katsomalla mua.

Tulee mieleen kaduttavia tekoja mitä olen tehnyt ja sanoja mitkä ovat raapineet sydäntä. Haukkumisia ja kaikkia painjaisia mitä hänestä olen nähnyt. Suoria sanoja jotka menevät ristiin hellyyden ja kannustavien lauseiden rinnalla. Tunteet vääristän ahdistuksella ja ajatuksilla, ja ajattelevan olevani hullu. Maailma ympärilläni on kunnossa mutta minä en. Osa on ehkä totta, mutta sitten ei tule selitettyä miksi sisällä on tää ahdistava paine.

Insomnia

Mietiskelin et miten "seurustelu" leimalla sinetöidyt parit ovat aivan eri juttu ku parit jotka eivät seurustele. Parilla meinaan seuraa tai kenen kanssa on viettänyt pitkään aikaa samassa huoneessa, ehkä rakastaa? Mulle tuli saarnaa aikoinaan mun teoista ja nyt on toimittu niitä vastaan. Kaveri eksän kanssa? Seurustelevat ei seurustelevat ihmiset? Välitetään mutta ei huolehdita? Se mitä mulle taottiin vihaa liehuen, nyt on tapahtunu toisinpäin. Niin asiat on aivan eritavalla ja en osaa olla vihainen tai katkera, oloni on enemmän kuin petetty, vahinkoja sattuu, mutta ne vaa jatkuu tapahtumistaa.

En halua ihmisten kärsivän, muttei tätä edes itse pitkään jaksa.

Hän voi vetää maton altani sormia napsauttamalla, niin araksi oon käyny hänen sanoilleen. Luottamusta ei ole ,kaikista pistävimmät lauseet ovat mielessäni koko ajalta. Enkä voi palauttaa itseäni kuntoon jos ei ole tukea. Syytän itseäni, koska tunnen aloittavani kärsimyksen ketjureaktion. Jotkut ovat vertaneet Mun ja hänen tilannetta tai entistä seurustelua sillä, että me oltaisiin kuin äiti ja lapsi. Äiti kärsii ja kestää kaiken mitä lapsi tekee. Lapsi murtuu heti, kun äiti tekee jotain häntä loukkaavaa. Tää on järsinyt mun mieltä jo ennen ku mä kuulin koko teoriasta. Tiesin tämän, ja kadun jo menneisyyttää. Jo vuoden kestänyt sinkkuus muuttaa tämän tilanteen, ettei tota voi meihin sijoittaa. Tää aika vaikuttaa pahemmalta kuin ennen. 3 kertaa oon hiettänyt pyyhkeen rinkiin  ja lopettanut itseni suhteen. Suhteen meidän, en uskonut itseeni. Itsetunto on kärsinyt kautta vuosien vaikka luulin sen olevan kasvussa. Ekan kerran ku murruin pidemmän ajan jälkeen tajusin, että ei helevetti, mulla on käsittelemättömiä asioita jotka riivaa mua alitajunnassa. Ne ei vaa aina oo pinnassa. Ne ovat piilossa, joiden nostaminen pinnalle saa ahdistavia hetkiä.Haluaisin yrittää, mutta taisin mustamaalata itseni, että lähestyminen mua kohtaan on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa.

Boorderline between nightmares
Painajaisissa hän viettelee jonkun toisen ja olet kuin limbossa. Näet kaiken mutta huutosi tai riehumisesi on yhtä kuin huutaisit avaruudesta naapurin Erkille. Nämä painajaiset tulivat vähän rajamaille viimevuoden myöhäisestä syksystä. Tapahtui jotain mitä tapahtuu unissani, päihdetilani värjäsi sen kokemuksen hyvin vaikuttavilla efekteillä. Alkoi hämärtää painajaisunien ja todellisuudenpainajaisen välillä. Meni liian pitkä aika ennen, kun todella joku oli pahoillaan. Etten muista edes käsitteleeni asiaa sisälläni loppuun. Nytten se on sitten sitä, että painajaisten jälkeen tunnen herätessäni samat tunteet tuntikausia ja nähdessäni jopa unissani olevia henkilöitä saa vielä pidennettyä painajaisen tuntua.Ennen tähän kaikkeen oli apua herätessäni. Nyt näen vaa hereillä samaa painajaista.

Itkeminen olisi mahtava tapa purkaa kaikki hetkeksi ja purkaa paineita. En vaa osaa enää itkeä, mikä pätkäsee mun mahdollisuudet sääliin ja apuun ku on huono olla. Puran huonoa oloa niinkuin mainitsin röökillä ja valvoessani maalaamalla. Seinänyrkkeilyllä ja harvemmin, mutta myös kirjoittamalla. Näillä voi purkaa mutta se ei poista ydintä. Se tunne, kun joka paikkaa painaa ja puristaa, kurkussa tuntuu olevan iso pala mikä vaikeuttaa hengitystä. Eikä sitä voi purkaa mitenkään. Sanotaan, että se puristaa kurkusta, tää tosiaan tuntuu että rintakehästäni oli kasvanut sisäänpäin iso koura mikä ottaa sisältä hengitystorvesta kiinni ja puristavaa sitä kiinni. Sen kuvitteleminen tosiaan alkaa tuntua, että sisälläni kasvaa kirottu ylimääräinen raaja.

Alkoholikaan ei ole ollut kauhesti osallisena ja alkoholin käyttö vähentynyt muutenkin järkyttävästi, koska en osallistu mihinkään "alem"eihin, tai illanistujaisiin. Jotkut hyvät kerrat on mielessä tältä vuodelta kyllä, . Mutta voi mitä kaikkea voi tapahtua jos ihmiset juo. Asioista joista monta kärsii. Mutta miksi myös minäkin? Kuuluuko nää mulle? eihän mulla ole mitään leimaa otsassa tai sormusta nimettömässä.

Nyt kun väsyttää ja on levottoman tunkkainen olo, niin pidän tässä pienen tauon...
ei nyt teksti mene niinkuin mielessä, mutta ei se mitään..

Maistuipa tupakka pahvimaiselle ja helvetin kuivalle. En erota että onko ilma kosteaa ja raikasta, vaikea hengittää yhtälailla. Yksinäisyys katoaa joskus hetkeksi jos uppoudun lyhyisiin illuusioiden pariin. Hyvä anime sarja tai koukuttava peli tarinallaan. Kiitän myös kaikkia ketkä on joinain hetkiä auttanut mua jollain tavalla ja piristänyt puhumalla tai halaamalla. Se on valitettavasti väliaikaista ja se vaan antaa mulle voimaa jatkaa tästä. Ihmettelin, että miten voin olla yksinäinen vaikka huoneessani periatteessa asuu toinen ihminen. Mutta nään häntä harvoin ja kuin ollaan yhdessä en nää häntä silloinkaan. On hetkiä jotka ilmestyvät hyvinä mutta haalistuvat lyhyessä ajassa pois. Jos tää on harhaa ja tuskaa - niin haluan sen pois ja olla tasapainossa. Kehtaisinko sanoa onnellinen? mutta ympärilläni ja sisälläni tapahtuvat asiat vaikeuttavat - pitää vain odottaa, mutta näiden tunteiden kanssa aika tuntuu olevan pysähtynyt.

Unable to Receive
Rakkaus, kukapa edes tietää mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Se voima, kun ihminen tosissaan sano rakastavansa toista. Niin sitovaa, ihanaa ja kunnioitettavaa. Jeesus ja Buddha puhuivat jotain rakkaudesta ja sen merkitystä ihmisissä ja maailmassamme. Rakkaus,  valo, ykseys. Toiset sekottavat kipinän ja ihastumisen rakkaudeksi vaikka pala sitä se kyllä on. Jotkut pitävät sitä itsestään selvyytenä tai myyttinä. Rakkaus-sanalla on sata merkitystä ja noiden sanojen teho haihtui mun korville jo aikoja sitten. Luottamuksen puute ja arat asiat kääntävät kaiken nurin. Enää en kuule niitä sanoja ja jos kuulen ne tuntuu pakottavilta. Ei enää lahjoja tai yllätyksiä ainoastaan tunteiden kerjäämistä.

En halua tässä ahdistuksessa ja näin mielisairaana ajattelemaan rakkautta, haluan varmistaa ettei tää oo kaikki vaan sairasta unta. Pelkoa se vain, lihakoukut menneisyydessä repivät heti taakse, kun edes ajattelen onnellista tulevaisuutta hänen kanssaan. Miettinyt sitä, ehkä maininnut, en ole varma.

Toinen tauko.. ja pyydän anteeksi risaista ajatustenpurkausta, selväpäisyyteni on tällä hetkellä arvelluttava, joten tekstikin on ajatuksen tasolla rimpoileva. Mutta tää kirjoittaminen kuitenkin auttaa käsittelee.
 

Olen jo väsynyt ja rasittunut, kiitos tän "paskan" saan ehkä hyvin unta ja vartalon rentoutumista.
unenlaadusta en ole varma, toivon etten näkisi niitä tänäyönä.

Tieto satuttaa niinpaljon, ei mun edes pitäisi tietää näitä asioita. Jotkut leviää hitaasti muiden suiden kautta, joitain ei kannata edes nostaa julki. Vanhoja asioita, niin kyllä..
Toiselle vanhaa, toiselle tuore.

Eikö olisi aika lopetella -

 "The scars reminds everything about the past, and till the rapture i'll hear about my mistakes"

#011 Less Milk In Milkshakes

You know when you listen to songs with somekind of victim telling you how broken her heart is or how the protagonist wants to do justice and stop the bad guy?
Yea, I know many songs like that, whatcha goin' at?
I'm the bad guy..
*inglip meme face*

Perjantaina tuli käveltyy traktoria pakoon : D vähän liianki pitkälle, oli tosi kivaa lumessa tarpomista. Mut onneks oli evästä -- kotona kuuntelin pelottavimman kappaleen ikinä kajarit korvilla ja subari täysillä.. Tajusin et oon kuulu sen ennenkin.. Muistan myös kuinka matkalla Samulle oli käsissäni ihana kebabrulla Pizza Taxista, mitä olin juuri aloittamas syömään. Kunnes ennen majaa liukastuin selälleni keskellä tietä. Kaks likkaa kävelee parinkymmenen metrin päässä ja laittavat systemaattisesti kädet kasvoilleen. Hymyilyttää. Makaan siinä ja otan haukun. Nousen istumaan ja jatkan hetken syömistä, kunnes nousen ja jatkan matkaa. Se rulla kaipas kastiketta.. ja mä olisin tarvinnut lisää kukkakaalia..

Seuraava teksti on pätkä muunneltuja muistiinpanoja viimeyöstä ja jotain muuta.

Istun ulkona. Taas kerran pakenin, niinkuin teen aina. Jos jokin tuntuu pahalta menen vaan pois. En usko että olen ikinä edes käsitellyt vaikeita asioita. Mä vaan imen kaiken ku sieni ja annan veden haihtua pois jättäen kaiken saastan sisälleni. Toisin kuin minä, kärsimyskehoni saa ravintoa säännöllisesti ja sillä on suuret ruokavarastot mitkä koostuu muistoista, pelosta, vihasta... Taistelen ja sanon itselleni olevani hyvä ihminen, en halua olla muita parempi, en halua haluta olla muita parempi.. se silti puskee sisältä ja kovaa. Itsekkyyteni on sitä luokkaa, että jotkut saavat sitä kärsiä pahemmin. Se kätkeytyy hyvän ihmisen roolin taakse. Vaikka uskon ettei kaikki tekoni ole itsekkyyttä ja että haluan tosiaankin auttaa muita. Niin vaikeissa tilanteissa silmäni, korvani ja jokainen osa minussa kääntyy sisäänpäin. Pakenen. Mikään ei ole kokonaan puhdasta.

Olen aina ollut, kuin respawnaava aikapommi jolla on tapana räjähdellä väliajoin. yhtä arvaattomasti kuin tulivuori mikä voi olla tyyni vuosikausia ja ärähtää yllättäen. Jättäen jälkeensä autionsaaren vailla elämää. Eikä paikalla ole silloin Krilliniä,Teniä,Chaozua tai Yamuchaa pysäyttämässä sitä laavan määrää. Toisin, kun aloittaisin alusta ja menisin uutta reittiä. Mä juoksen itsesääliä täynnä tiiliseinään ja hajoan palasiksi, juoksen uudestaan ja uudeastaan, hajoan palasista sirpaleiksi ja sirpaleista tomuksi.

Olipa tossa perjantaina tapaus, kun sisälmuksiäni poltti viha. Verenhimoiset silmät kiiluivat hämärässä kuin tappajalla ja mielessäni kävi sellasia ajatuksia, sain kehoni hallintaan ja sain itseni estettyä tekemään mitään peruuttamatonta. Ei mitään vakavaa, lievästi sanottuna vihaa mille voi vain sanoa että mitä vittua. Ajatuksien väärsitämiä tunteita vain, joten koitan palata tunteiden alkulähteille. Pitää kytkeä pelko pois, mutta silmiäni ruokkii epämielyttävä näky. Mitä ihminen tekee painajaisissa, jos haluaa voittaa pelkonsa? Hän nousee demoneja vastaan ja päihittää ne. Menin ja lopetin painajaisen, rikkomaan tapahtumaketjun. Se katkeaa ja seuraan mitä tapahtuu seuraavaksi. Mulle uhotaan päin naamaa, syystä, mutta liioiteltua. En voi olettaa siinä tilanteessa, että ihminen tyynesti kysyy että mitä ihmettä? Vihaa ja pelkoa, pelkoa ja vihaa. Sitä on ympärillä, niin turhaa ja kyllästyn nopeasti siinä seisomiseen. En osaa enkä halua selittää itseäni, tekoni tuntui väärältä mutta samaan aikaan niin oikealta ja helpottavalta. Jätän aina kaiken kesken. Mikään ei valmistu
Kyllästyn, tilanne on mielestäni turha, joten lähden pois tekemään jotain mielyttäväpää -- jotain mitä olisin tekemässä, jos laitteet olisi toiminut niin olisin kattonu rauhassa Simpsoneita. Riisun päältäni kaiken äsköisen ja Minin kehoituksesta otan iisisti, en ruoki ajatuksiani. Vaikka pinnalle ei näkynyt paljoa mitään. Pukeudun toiseen rooliin. Ei, en minä esitä en sitä tarkoita. Olen aito itseni, välillä pitää vain täysin psyykata itsensä johonkin toiseen mielentilaan. Lepposta. Talossa kuuluu keskustelua ja sitä jatkuu pitkään, hetken ihmettelen miksi muiden pitää keskustelua ilman minua tapahtuneesta.

Kaikkien tuska, se näkyy, vääristynein silmin ehkä, mutta se näkyy. Suurta tanssia mikä pyörittää kaikkia päihtyneitä mieliä. Itsetunto sykkii pohjasta taivaaseen, munahuussa humaltuneina, kontrolli pettää, hämmennystä ja uteliaisuutta. Liikaa ristiriitää sävyissä, liikaa liikennettä, haluan vain rentoutu - paluu vanhoihin aikoihin ei ole mahdollista. Mutta helpompaa katsoa taaksepäin, kuin yrittää nähdä sumein silmin mitä tulevan tuo.

Käännän sivua samalla hiljentyen kuuntelemaan siipien lepatusta. Vai onkohan se jäätynyt pressu mikä liehui tuulessa. Pakkasessa kun äänet kuuluu kirkkaammin, äänet kulkevat puhtaammin ilman läpi. Vaikka juna olisi kilometrin päässä, niin tuntuu että olisit jäämässä sen alle minä hetkenä tahansa.
Mielihyvä, onko se ihmisten päätavoite? edes osa sitä? Saisin mielihyvää heiluttamalla nyrkkiä sinne ja tänne.. mahdollisesti epäonnistuisin, mutta tuntisin kovaa mielihyvää vaikka olisinkin mukiloituna lattialla. It's a win-win situation, oh well. Oon jo pitkään halunnu joutu tappeluun, antaa trupiin. Ehdokkaita tulee ja menee, mutta mitkä enemmän mä kasvan niin sitä vähemmän se tuntuu olevan lähellä. Olenhan kuitenkin rauhan ihminen päältäpäin suurenosan ajasta. Jokaisella omat ongelmansa, jokaisella omat puutteet mitkä esiintyy vaikkapa vihana. Miksi antaa tunteilla valta ja yhtyä tähän sirkukseen? Tuli mieleen vain. Näkee sitten tulevaisuudessa onko siellä tilaa väkivallalle.
Niin paljon silmiä ja korvia, niin paljon totuuksia. Te tiedätte sen minkä te tiedätte se perjantai oli siinä, mistä en sano enempää : ) koska muutenki tuntuu et vääristän sanoillani itseäni jo tarpeeksi.



MUTTA! tää purkautuminen oli tässä ja seuraavaksi seuraa sarja näistä hiuksista ja mun perusilmeistä. Mul ei oo ollu näin lyhyit hiuksii HYVIN pitkän aikaa, uskoakseni 10-vuoteen.*keesi mallia ei lasketa mukaan* Sain autettuu Miniä tekemään 2 keskeneräistä työtä olemalla ainoastaan hänen asiakkaana. Vaalennus ja miesten hiusten leikkuu. Näytän tipulta niinkuin Mini sanoi. Sivusta en voinu leikkauttaa koska kasvatan tässä hiuksia. Pitää hankkia vielä kaupasta vaalennus,väriä ja geeliä -- pyh.. aloitetaan jo niillä kuvilla

Näytän joltain piirroshahmolta, mutta keneltä?

Kiitän tästä kampauksesta tätä ihanaa ihmistä : > laittamalla nämä kuvat hänestä tänne <3 Thank you! Mini!