Him

Oma kuva
I'm Nineteen, Esthetic narcoman(appreciating all visible tings) and a psychonaut(doing trips to my deep places). I love art and everything the world has to offer. The Joys and Griefs of life are equally welcome, may me like it or not. I've given my body and soul for art long time ago..

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

#011 Less Milk In Milkshakes



You know when you listen to songs with somekind of victim telling you how broken her heart is or how the protagonist wants to do justice and stop the bad guy?
Yea, I know many songs like that, whatcha goin' at?
I'm the bad guy..
*inglip meme face*

Perjantaina tuli käveltyy traktoria pakoon : D vähän liianki pitkälle, oli tosi kivaa lumessa tarpomista. Mut onneks oli evästä -- kotona kuuntelin pelottavimman kappaleen ikinä kajarit korvilla ja subari täysillä.. Tajusin et oon kuulu sen ennenkin.. Muistan myös kuinka matkalla Samulle oli käsissäni ihana kebabrulla Pizza Taxista, mitä olin juuri aloittamas syömään. Kunnes ennen majaa liukastuin selälleni keskellä tietä. Kaks likkaa kävelee parinkymmenen metrin päässä ja laittavat systemaattisesti kädet kasvoilleen. Hymyilyttää. Makaan siinä ja otan haukun. Nousen istumaan ja jatkan hetken syömistä, kunnes nousen ja jatkan matkaa. Se rulla kaipas kastiketta.. ja mä olisin tarvinnut lisää kukkakaalia..

Seuraava teksti on pätkä muunneltuja muistiinpanoja viimeyöstä ja jotain muuta.

Istun ulkona. Taas kerran pakenin, niinkuin teen aina. Jos jokin tuntuu pahalta menen vaan pois. En usko että olen ikinä edes käsitellyt vaikeita asioita. Mä vaan imen kaiken ku sieni ja annan veden haihtua pois jättäen kaiken saastan sisälleni. Toisin kuin minä, kärsimyskehoni saa ravintoa säännöllisesti ja sillä on suuret ruokavarastot mitkä koostuu muistoista, pelosta, vihasta... Taistelen ja sanon itselleni olevani hyvä ihminen, en halua olla muita parempi, en halua haluta olla muita parempi.. se silti puskee sisältä ja kovaa. Itsekkyyteni on sitä luokkaa, että jotkut saavat sitä kärsiä pahemmin. Se kätkeytyy hyvän ihmisen roolin taakse. Vaikka uskon ettei kaikki tekoni ole itsekkyyttä ja että haluan tosiaankin auttaa muita. Niin vaikeissa tilanteissa silmäni, korvani ja jokainen osa minussa kääntyy sisäänpäin. Pakenen. Mikään ei ole kokonaan puhdasta.

Olen aina ollut, kuin respawnaava aikapommi jolla on tapana räjähdellä väliajoin. yhtä arvaattomasti kuin tulivuori mikä voi olla tyyni vuosikausia ja ärähtää yllättäen. Jättäen jälkeensä autionsaaren vailla elämää. Eikä paikalla ole silloin Krilliniä,Teniä,Chaozua tai Yamuchaa pysäyttämässä sitä laavan määrää. Toisin, kun aloittaisin alusta ja menisin uutta reittiä. Mä juoksen itsesääliä täynnä tiiliseinään ja hajoan palasiksi, juoksen uudestaan ja uudeastaan, hajoan palasista sirpaleiksi ja sirpaleista tomuksi.

Olipa tossa perjantaina tapaus, kun sisälmuksiäni poltti viha. Verenhimoiset silmät kiiluivat hämärässä kuin tappajalla ja mielessäni kävi sellasia ajatuksia, sain kehoni hallintaan ja sain itseni estettyä tekemään mitään peruuttamatonta. Ei mitään vakavaa, lievästi sanottuna vihaa mille voi vain sanoa että mitä vittua. Ajatuksien väärsitämiä tunteita vain, joten koitan palata tunteiden alkulähteille. Pitää kytkeä pelko pois, mutta silmiäni ruokkii epämielyttävä näky. Mitä ihminen tekee painajaisissa, jos haluaa voittaa pelkonsa? Hän nousee demoneja vastaan ja päihittää ne. Menin ja lopetin painajaisen, rikkomaan tapahtumaketjun. Se katkeaa ja seuraan mitä tapahtuu seuraavaksi. Mulle uhotaan päin naamaa, syystä, mutta liioiteltua. En voi olettaa siinä tilanteessa, että ihminen tyynesti kysyy että mitä ihmettä? Vihaa ja pelkoa, pelkoa ja vihaa. Sitä on ympärillä, niin turhaa ja kyllästyn nopeasti siinä seisomiseen. En osaa enkä halua selittää itseäni, tekoni tuntui väärältä mutta samaan aikaan niin oikealta ja helpottavalta. Jätän aina kaiken kesken. Mikään ei valmistu
Kyllästyn, tilanne on mielestäni turha, joten lähden pois tekemään jotain mielyttäväpää -- jotain mitä olisin tekemässä, jos laitteet olisi toiminut niin olisin kattonu rauhassa Simpsoneita. Riisun päältäni kaiken äsköisen ja Minin kehoituksesta otan iisisti, en ruoki ajatuksiani. Vaikka pinnalle ei näkynyt paljoa mitään. Pukeudun toiseen rooliin. Ei, en minä esitä en sitä tarkoita. Olen aito itseni, välillä pitää vain täysin psyykata itsensä johonkin toiseen mielentilaan. Lepposta. Talossa kuuluu keskustelua ja sitä jatkuu pitkään, hetken ihmettelen miksi muiden pitää keskustelua ilman minua tapahtuneesta.

Kaikkien tuska, se näkyy, vääristynein silmin ehkä, mutta se näkyy. Suurta tanssia mikä pyörittää kaikkia päihtyneitä mieliä. Itsetunto sykkii pohjasta taivaaseen, munahuussa humaltuneina, kontrolli pettää, hämmennystä ja uteliaisuutta. Liikaa ristiriitää sävyissä, liikaa liikennettä, haluan vain rentoutu - paluu vanhoihin aikoihin ei ole mahdollista. Mutta helpompaa katsoa taaksepäin, kuin yrittää nähdä sumein silmin mitä tulevan tuo.

Käännän sivua samalla hiljentyen kuuntelemaan siipien lepatusta. Vai onkohan se jäätynyt pressu mikä liehui tuulessa. Pakkasessa kun äänet kuuluu kirkkaammin, äänet kulkevat puhtaammin ilman läpi. Vaikka juna olisi kilometrin päässä, niin tuntuu että olisit jäämässä sen alle minä hetkenä tahansa.
Mielihyvä, onko se ihmisten päätavoite? edes osa sitä? Saisin mielihyvää heiluttamalla nyrkkiä sinne ja tänne.. mahdollisesti epäonnistuisin, mutta tuntisin kovaa mielihyvää vaikka olisinkin mukiloituna lattialla. It's a win-win situation, oh well. Oon jo pitkään halunnu joutu tappeluun, antaa trupiin. Ehdokkaita tulee ja menee, mutta mitkä enemmän mä kasvan niin sitä vähemmän se tuntuu olevan lähellä. Olenhan kuitenkin rauhan ihminen päältäpäin suurenosan ajasta. Jokaisella omat ongelmansa, jokaisella omat puutteet mitkä esiintyy vaikkapa vihana. Miksi antaa tunteilla valta ja yhtyä tähän sirkukseen? Tuli mieleen vain. Näkee sitten tulevaisuudessa onko siellä tilaa väkivallalle.
Niin paljon silmiä ja korvia, niin paljon totuuksia. Te tiedätte sen minkä te tiedätte se perjantai oli siinä, mistä en sano enempää : ) koska muutenki tuntuu et vääristän sanoillani itseäni jo tarpeeksi.



MUTTA! tää purkautuminen oli tässä ja seuraavaksi seuraa sarja näistä hiuksista ja mun perusilmeistä.
Mul ei oo ollu näin lyhyit hiuksii HYVIN pitkän aikaa, uskoakseni 10-vuoteen.*keesi mallia ei lasketa mukaan* Sain autettuu Miniä tekemään 2 keskeneräistä työtä olemalla ainoastaan hänen asiakkaana. Vaalennus ja miesten hiusten leikkuu. Näytän tipulta niinkuin Mini sanoi. Sivusta en voinu leikkauttaa koska kasvatan tässä hiuksia. Pitää hankkia vielä kaupasta vaalennus,väriä ja geeliä -- pyh.. aloitetaan jo niillä kuvilla

Näytän joltain piirroshahmolta, mutta keneltä?





Kiitän tästä kampauksesta tätä ihanaa ihmistä : > laittamalla nämä kuvat hänestä tänne <3 Thank you! Mini!