#012 Gainin' Vanity, Losing Sanity

My sweat dreams are infested by nightmares, now i have no place to rest, like a little chick in the corner soon to be the prey of a straycat.
Wake up those are just nightmares, when you're awake it'll go away.
I wake up and see a bad dream, because the roots of em' are in my everyday life.
Some nightamares came true, you're on the borderline of sanity

Knowing me is a curse
Pitkä aika - niin pitkä aika siitä kun olen tänne kirjoitellut. Niin paljon asioita jäi sanomatta ja jäivät unholaan, joko mieleen tai tuhrutuille papereille. Ajat ovat vaihtuneet ja kohta tätäkin vuotta menny puolivuotta. Aika rientää eteen mutta tunnen eläväni hetkessä, paremmin sanottuna menneisyydessä ja muistoissa. Ainakin tällä ,minuutilla. Eilinen oli puolivuotta sitten, viikko sitten pari kuukautta. Muistotihin kahlittuina, musertaviin ja kaipaaviin. Hyvät muistot meinaa unohtua mutta ne aina välillä pulpahtaa mieleen.

Tämä hetki, juuri se hetki ku kirjoitan tätä. Istun sängyllä vääntelehtien eri asentoihin hitaalla tahdilla. Päälläni vaatteita mitä olen varmaan käyttäny jo enemmän kuin paripäivää ja vasta jälkeenpäin huomaavan pukeutumisestani, että se kuvastaa mun tunteita. Mutta ei siitä voi päätellä, saatan olla missätilalassa hyvinkin tavallisen tallaajan näköinen. Viime aikoina en ole saanut unta, kun vasta neljän tai viiden tunninjälkeen huomaamatta. Pyöriskelen, ahdistun, poltan puolet askistani kävelymatkallani boksereissa ja vaaleanpunaisessa röökitakissa. Tai ihan hyvinkin pukeutuneena. Sen jälkeen palaan huoneeseni yksinäisyyteen, olin mä sitten yksin tai vieressäni nukkuisi tärkeä ihminen. Kyllä jopa seura sängyssä ei rauhoita mieltä, kun tuntuu että ainoa meidän mukava aktiviteetti olisi nukkuminen vierekkäin. Herättelen usein häntä keskellä yötä, haluan turvaa siitä mikä syö mua sisältä etenkin öisin. Se outo yksinäisyyden tunne, aivan kun kaikki ympärillä on kuollutta ja kylmää.

MObility malfunction

Mitenpä mun koulu on mennyt. Monet tietää toiset taas ihmetelly missä lie minä olenkaan. On liikkeillä ollut jotain huhuja, että olen viimeisen kolmen viikon sisällä ollut koulussa, vilahtanut käytävillä, ehkä nähnyt, ainakin luulee. Todellisuudessa en ole tietääkseni käynyt siellä kahteen kuukauteen, en askeleellakaan. Koko rakennustakaan en ole kai nähnyt sen jälkeen ku vain kerra. Miksi? Nukahtamisongelmat ja muut asiat saivat aikaan burnoutin ja ahdistuksen, piti mun jotenkin lieventää paineita koulus. Tällä hetkellä puuhailen satunnaisesti puhelinmyyjänä, mielenkiintoista hommaa on ollut. Mutta siellä alkaa käynnit harveta, oon ollu himassa ja kattonu telkkaria tai anime sarjoja koneelta jo pidemmän aikaa. Aluksi seurassa sitten ei. Lähivuosien suunnitelmat hämärtyvät ajoittain, mutta pidän sen linjan, että ajattelen Jäkeen muuttoa. Ajattelemisella ei kyllä käytännössä saa paljoa aikaa. Mutta kaikki ajallaan. Työssä tuun käymää, ku käyttöraha on aina tarpeen.

Muuten sosiaalinen elämä on hitaasti muuttunut. Olenhan tietysti käynyt vihdoin Lahessakkin ja nähny kunnolla ihmisiä jotka viimeks seisoivat edessäni 2-3 vuotta sitten. Mänstälässä taas, en ole viihtynyt enää samoissa piireissä. Ei tietääkseni johtunut ihmisistä, vaan syövyttävistä vainoharhoista. Niihin ihmisiin alkoi maalautua huonot muistot ja hetket. Aloin nähdä puheissa ja ilmeissä ilkeyttä vaikkea sitä ollutkaan. Hiljainen hetki tai tauko puheessa pisti miettimään mitä pahaa ne ajattelee. Joskus se ei haittaa joskus taas vaikuttaa jos olen allapäin.

Asioidenkulussa olen myös huomannut, että mikä tahansa teko tai asia paljastuu aina julkisuuteen ja leviää tietokone viruksen tyyliin. Tästä alkoi epäily ihmisten luotettavuudesta - aloin olemaan ihmisten kanssa jotka eivät tuota mulle huonoja muistoja. Mutta se ei auta -- kun vierelläni makaa hän - hän josta en halua päästää irti. Niin juuri hän, voi tuoda huonoja muistoja vain katsomalla mua.

Tulee mieleen kaduttavia tekoja mitä olen tehnyt ja sanoja mitkä ovat raapineet sydäntä. Haukkumisia ja kaikkia painjaisia mitä hänestä olen nähnyt. Suoria sanoja jotka menevät ristiin hellyyden ja kannustavien lauseiden rinnalla. Tunteet vääristän ahdistuksella ja ajatuksilla, ja ajattelevan olevani hullu. Maailma ympärilläni on kunnossa mutta minä en. Osa on ehkä totta, mutta sitten ei tule selitettyä miksi sisällä on tää ahdistava paine.

Insomnia

Mietiskelin et miten "seurustelu" leimalla sinetöidyt parit ovat aivan eri juttu ku parit jotka eivät seurustele. Parilla meinaan seuraa tai kenen kanssa on viettänyt pitkään aikaa samassa huoneessa, ehkä rakastaa? Mulle tuli saarnaa aikoinaan mun teoista ja nyt on toimittu niitä vastaan. Kaveri eksän kanssa? Seurustelevat ei seurustelevat ihmiset? Välitetään mutta ei huolehdita? Se mitä mulle taottiin vihaa liehuen, nyt on tapahtunu toisinpäin. Niin asiat on aivan eritavalla ja en osaa olla vihainen tai katkera, oloni on enemmän kuin petetty, vahinkoja sattuu, mutta ne vaa jatkuu tapahtumistaa.

En halua ihmisten kärsivän, muttei tätä edes itse pitkään jaksa.

Hän voi vetää maton altani sormia napsauttamalla, niin araksi oon käyny hänen sanoilleen. Luottamusta ei ole ,kaikista pistävimmät lauseet ovat mielessäni koko ajalta. Enkä voi palauttaa itseäni kuntoon jos ei ole tukea. Syytän itseäni, koska tunnen aloittavani kärsimyksen ketjureaktion. Jotkut ovat vertaneet Mun ja hänen tilannetta tai entistä seurustelua sillä, että me oltaisiin kuin äiti ja lapsi. Äiti kärsii ja kestää kaiken mitä lapsi tekee. Lapsi murtuu heti, kun äiti tekee jotain häntä loukkaavaa. Tää on järsinyt mun mieltä jo ennen ku mä kuulin koko teoriasta. Tiesin tämän, ja kadun jo menneisyyttää. Jo vuoden kestänyt sinkkuus muuttaa tämän tilanteen, ettei tota voi meihin sijoittaa. Tää aika vaikuttaa pahemmalta kuin ennen. 3 kertaa oon hiettänyt pyyhkeen rinkiin  ja lopettanut itseni suhteen. Suhteen meidän, en uskonut itseeni. Itsetunto on kärsinyt kautta vuosien vaikka luulin sen olevan kasvussa. Ekan kerran ku murruin pidemmän ajan jälkeen tajusin, että ei helevetti, mulla on käsittelemättömiä asioita jotka riivaa mua alitajunnassa. Ne ei vaa aina oo pinnassa. Ne ovat piilossa, joiden nostaminen pinnalle saa ahdistavia hetkiä.Haluaisin yrittää, mutta taisin mustamaalata itseni, että lähestyminen mua kohtaan on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa.

Boorderline between nightmares
Painajaisissa hän viettelee jonkun toisen ja olet kuin limbossa. Näet kaiken mutta huutosi tai riehumisesi on yhtä kuin huutaisit avaruudesta naapurin Erkille. Nämä painajaiset tulivat vähän rajamaille viimevuoden myöhäisestä syksystä. Tapahtui jotain mitä tapahtuu unissani, päihdetilani värjäsi sen kokemuksen hyvin vaikuttavilla efekteillä. Alkoi hämärtää painajaisunien ja todellisuudenpainajaisen välillä. Meni liian pitkä aika ennen, kun todella joku oli pahoillaan. Etten muista edes käsitteleeni asiaa sisälläni loppuun. Nytten se on sitten sitä, että painajaisten jälkeen tunnen herätessäni samat tunteet tuntikausia ja nähdessäni jopa unissani olevia henkilöitä saa vielä pidennettyä painajaisen tuntua.Ennen tähän kaikkeen oli apua herätessäni. Nyt näen vaa hereillä samaa painajaista.

Itkeminen olisi mahtava tapa purkaa kaikki hetkeksi ja purkaa paineita. En vaa osaa enää itkeä, mikä pätkäsee mun mahdollisuudet sääliin ja apuun ku on huono olla. Puran huonoa oloa niinkuin mainitsin röökillä ja valvoessani maalaamalla. Seinänyrkkeilyllä ja harvemmin, mutta myös kirjoittamalla. Näillä voi purkaa mutta se ei poista ydintä. Se tunne, kun joka paikkaa painaa ja puristaa, kurkussa tuntuu olevan iso pala mikä vaikeuttaa hengitystä. Eikä sitä voi purkaa mitenkään. Sanotaan, että se puristaa kurkusta, tää tosiaan tuntuu että rintakehästäni oli kasvanut sisäänpäin iso koura mikä ottaa sisältä hengitystorvesta kiinni ja puristavaa sitä kiinni. Sen kuvitteleminen tosiaan alkaa tuntua, että sisälläni kasvaa kirottu ylimääräinen raaja.

Alkoholikaan ei ole ollut kauhesti osallisena ja alkoholin käyttö vähentynyt muutenkin järkyttävästi, koska en osallistu mihinkään "alem"eihin, tai illanistujaisiin. Jotkut hyvät kerrat on mielessä tältä vuodelta kyllä, . Mutta voi mitä kaikkea voi tapahtua jos ihmiset juo. Asioista joista monta kärsii. Mutta miksi myös minäkin? Kuuluuko nää mulle? eihän mulla ole mitään leimaa otsassa tai sormusta nimettömässä.

Nyt kun väsyttää ja on levottoman tunkkainen olo, niin pidän tässä pienen tauon...
ei nyt teksti mene niinkuin mielessä, mutta ei se mitään..

Maistuipa tupakka pahvimaiselle ja helvetin kuivalle. En erota että onko ilma kosteaa ja raikasta, vaikea hengittää yhtälailla. Yksinäisyys katoaa joskus hetkeksi jos uppoudun lyhyisiin illuusioiden pariin. Hyvä anime sarja tai koukuttava peli tarinallaan. Kiitän myös kaikkia ketkä on joinain hetkiä auttanut mua jollain tavalla ja piristänyt puhumalla tai halaamalla. Se on valitettavasti väliaikaista ja se vaan antaa mulle voimaa jatkaa tästä. Ihmettelin, että miten voin olla yksinäinen vaikka huoneessani periatteessa asuu toinen ihminen. Mutta nään häntä harvoin ja kuin ollaan yhdessä en nää häntä silloinkaan. On hetkiä jotka ilmestyvät hyvinä mutta haalistuvat lyhyessä ajassa pois. Jos tää on harhaa ja tuskaa - niin haluan sen pois ja olla tasapainossa. Kehtaisinko sanoa onnellinen? mutta ympärilläni ja sisälläni tapahtuvat asiat vaikeuttavat - pitää vain odottaa, mutta näiden tunteiden kanssa aika tuntuu olevan pysähtynyt.

Unable to Receive
Rakkaus, kukapa edes tietää mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Se voima, kun ihminen tosissaan sano rakastavansa toista. Niin sitovaa, ihanaa ja kunnioitettavaa. Jeesus ja Buddha puhuivat jotain rakkaudesta ja sen merkitystä ihmisissä ja maailmassamme. Rakkaus,  valo, ykseys. Toiset sekottavat kipinän ja ihastumisen rakkaudeksi vaikka pala sitä se kyllä on. Jotkut pitävät sitä itsestään selvyytenä tai myyttinä. Rakkaus-sanalla on sata merkitystä ja noiden sanojen teho haihtui mun korville jo aikoja sitten. Luottamuksen puute ja arat asiat kääntävät kaiken nurin. Enää en kuule niitä sanoja ja jos kuulen ne tuntuu pakottavilta. Ei enää lahjoja tai yllätyksiä ainoastaan tunteiden kerjäämistä.

En halua tässä ahdistuksessa ja näin mielisairaana ajattelemaan rakkautta, haluan varmistaa ettei tää oo kaikki vaan sairasta unta. Pelkoa se vain, lihakoukut menneisyydessä repivät heti taakse, kun edes ajattelen onnellista tulevaisuutta hänen kanssaan. Miettinyt sitä, ehkä maininnut, en ole varma.

Toinen tauko.. ja pyydän anteeksi risaista ajatustenpurkausta, selväpäisyyteni on tällä hetkellä arvelluttava, joten tekstikin on ajatuksen tasolla rimpoileva. Mutta tää kirjoittaminen kuitenkin auttaa käsittelee.
 

Olen jo väsynyt ja rasittunut, kiitos tän "paskan" saan ehkä hyvin unta ja vartalon rentoutumista.
unenlaadusta en ole varma, toivon etten näkisi niitä tänäyönä.

Tieto satuttaa niinpaljon, ei mun edes pitäisi tietää näitä asioita. Jotkut leviää hitaasti muiden suiden kautta, joitain ei kannata edes nostaa julki. Vanhoja asioita, niin kyllä..
Toiselle vanhaa, toiselle tuore.

Eikö olisi aika lopetella -

 "The scars reminds everything about the past, and till the rapture i'll hear about my mistakes"

#011 Less Milk In Milkshakes

You know when you listen to songs with somekind of victim telling you how broken her heart is or how the protagonist wants to do justice and stop the bad guy?
Yea, I know many songs like that, whatcha goin' at?
I'm the bad guy..
*inglip meme face*

Perjantaina tuli käveltyy traktoria pakoon : D vähän liianki pitkälle, oli tosi kivaa lumessa tarpomista. Mut onneks oli evästä -- kotona kuuntelin pelottavimman kappaleen ikinä kajarit korvilla ja subari täysillä.. Tajusin et oon kuulu sen ennenkin.. Muistan myös kuinka matkalla Samulle oli käsissäni ihana kebabrulla Pizza Taxista, mitä olin juuri aloittamas syömään. Kunnes ennen majaa liukastuin selälleni keskellä tietä. Kaks likkaa kävelee parinkymmenen metrin päässä ja laittavat systemaattisesti kädet kasvoilleen. Hymyilyttää. Makaan siinä ja otan haukun. Nousen istumaan ja jatkan hetken syömistä, kunnes nousen ja jatkan matkaa. Se rulla kaipas kastiketta.. ja mä olisin tarvinnut lisää kukkakaalia..

Seuraava teksti on pätkä muunneltuja muistiinpanoja viimeyöstä ja jotain muuta.

Istun ulkona. Taas kerran pakenin, niinkuin teen aina. Jos jokin tuntuu pahalta menen vaan pois. En usko että olen ikinä edes käsitellyt vaikeita asioita. Mä vaan imen kaiken ku sieni ja annan veden haihtua pois jättäen kaiken saastan sisälleni. Toisin kuin minä, kärsimyskehoni saa ravintoa säännöllisesti ja sillä on suuret ruokavarastot mitkä koostuu muistoista, pelosta, vihasta... Taistelen ja sanon itselleni olevani hyvä ihminen, en halua olla muita parempi, en halua haluta olla muita parempi.. se silti puskee sisältä ja kovaa. Itsekkyyteni on sitä luokkaa, että jotkut saavat sitä kärsiä pahemmin. Se kätkeytyy hyvän ihmisen roolin taakse. Vaikka uskon ettei kaikki tekoni ole itsekkyyttä ja että haluan tosiaankin auttaa muita. Niin vaikeissa tilanteissa silmäni, korvani ja jokainen osa minussa kääntyy sisäänpäin. Pakenen. Mikään ei ole kokonaan puhdasta.

Olen aina ollut, kuin respawnaava aikapommi jolla on tapana räjähdellä väliajoin. yhtä arvaattomasti kuin tulivuori mikä voi olla tyyni vuosikausia ja ärähtää yllättäen. Jättäen jälkeensä autionsaaren vailla elämää. Eikä paikalla ole silloin Krilliniä,Teniä,Chaozua tai Yamuchaa pysäyttämässä sitä laavan määrää. Toisin, kun aloittaisin alusta ja menisin uutta reittiä. Mä juoksen itsesääliä täynnä tiiliseinään ja hajoan palasiksi, juoksen uudestaan ja uudeastaan, hajoan palasista sirpaleiksi ja sirpaleista tomuksi.

Olipa tossa perjantaina tapaus, kun sisälmuksiäni poltti viha. Verenhimoiset silmät kiiluivat hämärässä kuin tappajalla ja mielessäni kävi sellasia ajatuksia, sain kehoni hallintaan ja sain itseni estettyä tekemään mitään peruuttamatonta. Ei mitään vakavaa, lievästi sanottuna vihaa mille voi vain sanoa että mitä vittua. Ajatuksien väärsitämiä tunteita vain, joten koitan palata tunteiden alkulähteille. Pitää kytkeä pelko pois, mutta silmiäni ruokkii epämielyttävä näky. Mitä ihminen tekee painajaisissa, jos haluaa voittaa pelkonsa? Hän nousee demoneja vastaan ja päihittää ne. Menin ja lopetin painajaisen, rikkomaan tapahtumaketjun. Se katkeaa ja seuraan mitä tapahtuu seuraavaksi. Mulle uhotaan päin naamaa, syystä, mutta liioiteltua. En voi olettaa siinä tilanteessa, että ihminen tyynesti kysyy että mitä ihmettä? Vihaa ja pelkoa, pelkoa ja vihaa. Sitä on ympärillä, niin turhaa ja kyllästyn nopeasti siinä seisomiseen. En osaa enkä halua selittää itseäni, tekoni tuntui väärältä mutta samaan aikaan niin oikealta ja helpottavalta. Jätän aina kaiken kesken. Mikään ei valmistu
Kyllästyn, tilanne on mielestäni turha, joten lähden pois tekemään jotain mielyttäväpää -- jotain mitä olisin tekemässä, jos laitteet olisi toiminut niin olisin kattonu rauhassa Simpsoneita. Riisun päältäni kaiken äsköisen ja Minin kehoituksesta otan iisisti, en ruoki ajatuksiani. Vaikka pinnalle ei näkynyt paljoa mitään. Pukeudun toiseen rooliin. Ei, en minä esitä en sitä tarkoita. Olen aito itseni, välillä pitää vain täysin psyykata itsensä johonkin toiseen mielentilaan. Lepposta. Talossa kuuluu keskustelua ja sitä jatkuu pitkään, hetken ihmettelen miksi muiden pitää keskustelua ilman minua tapahtuneesta.

Kaikkien tuska, se näkyy, vääristynein silmin ehkä, mutta se näkyy. Suurta tanssia mikä pyörittää kaikkia päihtyneitä mieliä. Itsetunto sykkii pohjasta taivaaseen, munahuussa humaltuneina, kontrolli pettää, hämmennystä ja uteliaisuutta. Liikaa ristiriitää sävyissä, liikaa liikennettä, haluan vain rentoutu - paluu vanhoihin aikoihin ei ole mahdollista. Mutta helpompaa katsoa taaksepäin, kuin yrittää nähdä sumein silmin mitä tulevan tuo.

Käännän sivua samalla hiljentyen kuuntelemaan siipien lepatusta. Vai onkohan se jäätynyt pressu mikä liehui tuulessa. Pakkasessa kun äänet kuuluu kirkkaammin, äänet kulkevat puhtaammin ilman läpi. Vaikka juna olisi kilometrin päässä, niin tuntuu että olisit jäämässä sen alle minä hetkenä tahansa.
Mielihyvä, onko se ihmisten päätavoite? edes osa sitä? Saisin mielihyvää heiluttamalla nyrkkiä sinne ja tänne.. mahdollisesti epäonnistuisin, mutta tuntisin kovaa mielihyvää vaikka olisinkin mukiloituna lattialla. It's a win-win situation, oh well. Oon jo pitkään halunnu joutu tappeluun, antaa trupiin. Ehdokkaita tulee ja menee, mutta mitkä enemmän mä kasvan niin sitä vähemmän se tuntuu olevan lähellä. Olenhan kuitenkin rauhan ihminen päältäpäin suurenosan ajasta. Jokaisella omat ongelmansa, jokaisella omat puutteet mitkä esiintyy vaikkapa vihana. Miksi antaa tunteilla valta ja yhtyä tähän sirkukseen? Tuli mieleen vain. Näkee sitten tulevaisuudessa onko siellä tilaa väkivallalle.
Niin paljon silmiä ja korvia, niin paljon totuuksia. Te tiedätte sen minkä te tiedätte se perjantai oli siinä, mistä en sano enempää : ) koska muutenki tuntuu et vääristän sanoillani itseäni jo tarpeeksi.



MUTTA! tää purkautuminen oli tässä ja seuraavaksi seuraa sarja näistä hiuksista ja mun perusilmeistä. Mul ei oo ollu näin lyhyit hiuksii HYVIN pitkän aikaa, uskoakseni 10-vuoteen.*keesi mallia ei lasketa mukaan* Sain autettuu Miniä tekemään 2 keskeneräistä työtä olemalla ainoastaan hänen asiakkaana. Vaalennus ja miesten hiusten leikkuu. Näytän tipulta niinkuin Mini sanoi. Sivusta en voinu leikkauttaa koska kasvatan tässä hiuksia. Pitää hankkia vielä kaupasta vaalennus,väriä ja geeliä -- pyh.. aloitetaan jo niillä kuvilla

Näytän joltain piirroshahmolta, mutta keneltä?

Kiitän tästä kampauksesta tätä ihanaa ihmistä : > laittamalla nämä kuvat hänestä tänne <3 Thank you! Mini!

#010 Life Ain't So Sweet

Tomusokeria ja vettä hmm, pullo oli kyl viel avaamaton

You shouldn't go on that road, it won't do good for you. It never turnout good.
Who am I anymore, I lost myself in misery and thy shall be the reason I won't go further building up.
You never are not your thoughts, and nor your emotions. Forget yourself, Lose yourself, find yourself, collect yourself. Movement of this similiar to the most beatiful dance there is. 
Dancing reminds me of emotions I which overwhelm me while i'm holding someones hand and let the flow take you away. None the less, I know it will turnout great, It'll be constructive, every road I choose will have it's own obstacles.


xxxKuvat on otettu yli kuukaus sitten, kun haluisin toteuttaa eräänlaisen asetelman sen hetken fiiliksen mukaan, ja sen jälkeen PITI aloittaa blogin kirjoittaminen.xxx

EDIT: tämä on tulosta siitä jos on liikaa sanottavaa eikä saa oikee mitää sanottua. Pitäisi kirjoittaa asioista silloin kun se fiilis iskee eikä kasata niitä viikkotolkulla.

Kanelisokeria sipauksella riisipuuroa
Mistä mä aloitan.. mitä mä kirjoitan? Tässä on kulunut niin paljon aikaa etten millään voi mahduttaa niitä kaikkia olotiloja samaan tekstiin, saman aikavälin sisään. Nyt on aika palata taaksepäin asioihin mitä olen sulkenut kuukausi sitten tai vuosia sitten pois mielestäni, ei ehkä niin pitkälle, mutta kaikki on sidoksissa kaikkeen. En tiedä kuinka syvälle pystyn menemään ja käsittelemään asioita, niitä on niin paljon ja aivoni ovat kuin puuroa, pohjaanpalanutta. Ei tässä nyt auta muu kuin ottaa syvään henkeä ja palata ajattelemaan muistoja suurempina sirpaleina. Vaikka olen jo selvinpäin, oloni ei hirveästi ole muuttunut.
 En sano, että oloni on ollut huono, enimmäksen olen ollut muissa maissa, lomailemassa. En osaa  palata todellisuuteen, kun todellisuus itessää on suuri vitsi. Elämä ei ole niin makeaa kuin pussillinen tomusokeria. Ihan hyvä ettei ole.. se on äklön makeaa suurin määrin, sotkee paikat leviämällä ja mälläämällä sekotettuna veteen. Vaikka käyttäisin mitä tahansa välineitä ne ei tuo mulle sitä enempää mitä mussa itsessä jo on. Vittu.. eikö olisi jo aika aloittaa.. sekoittamalla vaikka puuroa hieman lisää..

All you can drink buffet

Herään, alkoholi veressäni saa aina minut heräämään aikaisemmin kuin pitäisi. Huono olo lähtee pois laskujen jälkeen, joten krapulaa minulla ei myöskään ole. Halaan pesuvatia jossa on vessapaperia liuonneena oksennukseeni, sisältäen lähes ainoastaan alkoholia ja mahalaukkunestettä. Oksensin viimeyönä varmaan vadillisen verran alkoholia pois pihalla. En ole kotona ja sängyssä nukkuu joku vieras ihminen ketä luulin kaveriksi, haahuilen vastakkaiseen huoneeseen ja näen jotain mikä iskee rintaani kuin kuminen moukari. Luovutan jo, täynnä itsesääliä herätän niitä kahta. En voi usko silmiäni, mutta psykoosini on sen verran vahva, että se vaikuttaa todelta. He heräävät ja sillä hetkellä illuusioni murtuu. Eivätkö HE olekkaan siinä? Miten voin nähdä kaiken niin väärin, sängyssä makaa aivan eri ihmiset kuin hetki sitten. Sanoin niille lähteväni pois. Mielessäni jatkoin: peittäen häpeäni siitä, että sekotin henkilöt, häpeäni siitä etten voi irtaantua hänestä vieläkään. Palasin huoneeseeni ja tajusin, että kyseinen henkilö nukkui juuri siinä samassa huoneessa. Muistan eilisen, se oli kamalaa ja vielä kamalempaa on muistaa kaikki kristallin kirkkaasti niin pitkään kuin tätä elämääni on vielä jäljellä. Sain maistaa nyt omaa lääkettäni yliannostuksen, muttei tämä lääke edes ole minulle sopiva.. eikä minulla ole edes sitä vikaa mihin tätä lääkettä on tarkoitus ottaa, jokainen tuntee kaiken omalla tavallaan, jokaisen tuska on henkilökohtainen. Mutta tuska se on silti.

Lost my soul in gambling

En voi syyttää kaveriani, kuin koira niin myös omistajansakin, eikö? Eräänlainen viha on kehittynyt mielessäni, kun viivästelin lopullista keskustelua hänen kanssaan. Ilkeitä ajatuksia, mutta ne eivät ole minua, en voi antaa anteeksi ennen kuin annan anteeksi itselleni. Enhän minä ole sen parempi, ei sillä ole väliä minkä vuoksi asioita tekee vaan mitä niistä seuraa, mitä siitä aiheutan itselleni ja muille. Eniten tuskaa minulle luo se, että luovuin rakkaasta ja ainoasta turvastani. Hän on pelastanut mut useaan kertaan ja hänen läsnäolonsa on tuonut mulle rauhaa ja lämpöä. En voi tehdä sitä uudestaan, en voi kehittää uutta suhdetta, koska kuitenkin musertaisin senkin alas. En halua häntä ainoastaan turvaksi, vaan sen takia että häntä rakastan ja olen siitä varma. Mutten voi sanoa sitä, koska se tuntuu satuttavan. Mieleni on niin jakautunut kahtia, että alan epäillä itseäni. Päätökseni järjetön toi minut tähän tilanteeseen. Mutta huomaan paljon minua satuttaa, kun hän en enää vilkaissut minua tai antanu välittämisen merkkejä. Kylmyys pisteli sisällä minä hellyyttä vailla. Jos hän katsoo sinua silmiin näkien kaiken tuskan ja kääntää pois katseensa. Sitä en voi kestää, maailmani sortuu sadatta kertaa ja vielä yhä saa palaset kasattua takaisin. Särkyneenä.

Illalliseksi kananpoikasta
Jätän asian, koska en halua puhua liikaa kärsimyksistäni, en ole siihen oikeutettu. Vaikka kuinka paljon toisin väitettäisiin niin jos tunnen tuskaa tunnen sen olevan vääryyttä jokaista ihmistä kohtaan. Mun pitää niellä se, koska en osaa sitä käsitellä. Olenhan vain lapsi joka on äitiä vailla.. lapsi rellestää ja saa tehdä mitä haluaa, äiti sen kestää. Jos äiti tekee jotain mikä satuttaa lasta niin lapsen maailma särkyy ja on maailmonloppu. Palanen todellisuutta saa mut järkkymään paikoiltani, pieni linnunpoika olen, jonka vuoro on lentää pesästä pois. Ensimmäinen askel johtaa minut taivaaseen, vapauden tunteeseen tai sitten iskeydyn maahan ja heiveröinen kalloni murskautuu kiveen.
Look mom! I'm jumping!

Puhuin yöllä sen verran, kuin pystyin. Asiat on muuttunut ja olen heikko kaikelle, mutten paljasta teille heikouttani. Siitä seuraa korvaamaton vahinko. En luota kenenkään sanaan täysin varmasti, aivoissani aktivoitu se pieni epävarmuuden ratas jonka vuoksi tuntuu että kaikki tahtoo minulle pahaa. Kukaan ei ole sanojensa veroinen, ja olen tukahduttanut sisäiset virrat, silmäni ovat sokeat ja pimeässä yritän kulkea harha-aistimuksien varassa. Pyörällä ajaessani kotiin on heikko olo, mieleni tekee kaartaa oikealle ja vasemmalle, mutta autot kaartaa minusta poispäin.

Tänään säässä on luvassa..
Tuo on jo mennyttä aikaa, mitä minulla on nytten? Päivä toisensa jälkeen olen käynyt vuoristoradoilla, niistä menee vatsasekaisin ja ei oikeen ole varma mitä niistä pitää sitten tuntea. Taskussani tunteiden värikartta josta kaikki värit pitää käydä samanapäivänä. Se on ollut kuin epämääräistä rutiinia. Tunnen olevani täydellisessä paikassa, kunnes huomaan hänen kuorensa tulevan esille. Valintani on ollut minun ja miksi olen valinnut tämän tien, en tiedä, koska en muista. Enkä tiennyt silloinkaan tarkasti miksi teen näin. Olen ihminen joka ei osaa päättää suuria asioita ja ajelehtii niiden päätösten välillä tuottaen kärsimystä ympärilleen ja itselleen. Se on mahdollisesti suurin paheeni. Makaan sängylläni ja tunnen hänen lämpimän hengityksensä rinnallani, tämä tuntuu niin oikealta. Makaan sängylläni, yksin mutten kuitenkaan, selkääni pitkin hiipii kylmä yksinäisyys. Koska käännyttyäni saan vain puukkoja rintaan. Näen tämän kaiken läpi, muttei se tieto totuudesta auta sitä tuskaa sitä ilkeyttä mitä ihminen saattaa olla. Olenhan itse ilkeä ja lähes aina tiedostan sen. Todellisuudessa huudan apua, vaikken ite sitä silloin ymmärrä huudan sisimmästäni apua, kun olen agressiivinen, maaninen, masentunut ja tunteeton. Huudan apua. Älkää yrittäkö auttaa tavoillanne.


SEIS! Pidän savuke tauon ja rekonsideraan miten jatkaisin--tähän asti on ollut sellasta soopaa, ettei Esakaa jaksa lukee. Kirjoittaessani ei ole tarkoitus osoittaa oikeaa tai väärää, mustamaalata tai mitään muuta, ainoastaan purkaa ajatusvirtaani

Press "Start new game"

Näin "aluksi" voisi toivottaa teille kaikille hyvää joulua : > Itse sain pelastettua tämän vuoden joulun huonoilta muistoilta sen avulla etten hyväksy tätä jouluksi. Ei joulukuusta ei joulu mieltä. Pari päivää pelannu himassa pleikalla ja rahanikin menivät tuhkana tuuleen, pettymykseni sijoituksestani mietin tarkkaan miten käytän ensvuonna saamani rahat. Saan toivottavasti tammikuussa töitä, ja ensimmäisestä palkasta alkaen alan maksamaan pois tänä vuonna kertyneitä velkoja joita on noin 120euroa, tämäkö on paljon? Ei minun korvissani. Tämä alkoi kesällä, kun aloin samulta lainaa ruokaa rahaan, kun ei itselläni ollut töitä ja halusin kuitenkin olla mukana safkaamassa Jänkhä Grillil. Osa on velkoja vaatemaksuista ja osa on velkoja pienestä käyttörahasta. Kymppi sinne ja kymppi tänne.


Joululahjat! Ahoy! Mini oli piiloittanut ennen lähtöään minulle paketin omaan huoneeseni ja tänään se opasti mut puhelimessa mistä sen löytäisin. Sisällä oli hieno paita Jack&Jonesista, tämä olikin ainoa lahja tällä kertaa. Jossei lasketa nimipäivänä saatu 20euroa. Illan Jouluateria pisti makunystyrät ylikierroksille ja sai vatsan täyttymään muttei siinä ollut joulun makua. Minulla on ollut tapana, jos vietän joulun suomessa niin olen huoneessani, pelaan pleikkaria, katon Conan:in ja sen jälkeen frendien tuotantokausia. Mutten ole kattonut Conan O'Brieniä vuosiin, tänään törmäsin siihen ohjelmalistalla ja päätin odottamaan sitä katsomalla telkkarista tulleit leffoja. CoCo ei tosiaankaan ollut pettymys. Odotan uuttavuotta, mutten saa raaputettua odotuksestani pois negatiivisia viboja. Pessi valtaa mielihaluni ja en voi sille mitään, tekopyhää mutta odotan silti parempaa mitä Pessi voi minulle ikinä tarjota.



Elämä vaikutti niin makealta ja viiskyt kertaa ihanemmalta, voi sitä herttaista elämää mikä minulle joskus oli, kuvitelmaa sekin. En halua palata takaisin, koska se ei auttaisi minua. Kuljen pää pystyssä seuraten valkoista viivaa peikkojen metsään. Voi jos saisin nähdä kerrankin sellaisen ihastuttavan groteskin otuksen omin silmin-- vaikka nämä kissa apinat ovatkin tarua, se ei tee niistä epätodellisia.


Olipa kerran peikko--
Sanavirtaan meinaan hukkua,
ei sitä vilkaisemalla kukaan saa selkoa.
Makaan rannalla, vesi oli likaa;
neulon huuleni kiinni langalla, etten purkaisi vihaa.
Saastaa on jokainen sana mikä pitkin vartaloani valuu,
ne ovat vailla merkitystä;
päästä eroon näistä väärinymmärryksistä haluun,
saada aikaani kehitystä

Istun keskellä aarniometsää,
luonto kuiskaa sanomaa täynnä sielua itsenäistä.
Erakoitunut olen minä luomakunnasta, sanani pursuavat kuolemaa.
Muttei minun tarvitse niitä käyttää, voinhan puhua sielulla.
Seuraan elämäni tietä,
rakennan polkuja keräillen uusia kokemuksia;
Kunhan ei noita minua pataan heitä,
olisin mennyttä lihaa keskellä vihanneksia.


Syön itseäni, kuin kärpäsentoukka;
Olen mätää täynnä ja pian täynnä elämää.
Ontto kuoreni täyttyy jälleen, sinne joskus muuttaa sielu.
Poltan karvani, leikkaan sorkkani, revin sarveni, poltan ruumiini.
Vain, hetkeksi, koska kuoressa henki ei hengitä,
mutta vapaana se palaa elävältä.


Huoneeni on sotkuinen, ehkä saan sen vielä järjestykseen. Teen pintasiivouksia ja sanon, että kaikki on nyt jees. Mutta lamput pitää jo vaihtaa, koska viimeinen kuudesta on jo sammumassa. Ehken ole tarkoitettu olemaan siisti ihminen, ennen kun huoneeni voi olla kunnossa pitää kunnossa olla myös mieli. Miksi suunnitella, kun kaikki menee aina toisella tavalla? Se suunnittelu kai johdattaa minua eri teille. hyvää yötä, painun nukkumaan ja sanotaan että seuraavaksi voisi käsitellä jotain tiettyä aihettakin. Miten olisi minun koulunkäyntini --

#009 Lifespan Of A Butterfly

I was suprised how someone can look into my eyes and see something I could not. It almost felt like she could predict the future and see in the past, she was like an oracle, an ordinary person..
One whom has felt the pain can see it in others, you can see the shell people have constructed themselves, you just lost hope there was people who could see beyond all that. Who could also feel the pain of yours.
I regained my hope in which someone could give me the energy to go on, I will keep my eyes open wide. My mind has been and it is foggy for too much of the time. I haven't walked the path for oh so long. And now there is too much signals dissrupting me, from seeing inside of others, from seeing the true me.
You need to get on the path if you wish to be balanced, there are more people like you've met, they are more near you than you think.

• <<THIS IS IMPORTANT!!! Tämä pätkä on kirjoitettu TI-KE välisenä yönä!! Alotin tekemään tätä blogia kirjoittamalla laulantain yönä paperille muistiinpanoja, sen jälkeen sunnuntain iltana kävin ottamassa röökilenkillä kaikki valokuvat mitä täältä löytyy. Maanantaina Aloitin kirjoittamaan tätä postausta ja siinä välissä hain postista johdot himaan ja jatkoin kirjoittamista omalla koneella. Tiistaina eli tänään jatkoin kirjoittamista ja pääsin myöhään illalla melkein loppuun asti, sain lisättyä kaikki kuvat ja värjättyä koko tekstin siten miten se seuraavasti näkyy. MUTTA!! viime tipassa sain jotenkin mokattua ja poistin koko HTML-koodin teksteineen ja en onnistunut peruuttamaan sitä enään, minulle jäi jäljelle ainoastaan aukinaisena sivu jossa on esikatselu versio viimeisemmästä tallennuksesta.. Joten kaikki mitä tässä blogissa on, on täysin uudelleenkirjoitettu ja uudelleen rakennettu sen mallin mukaan. Samalla korjaen joitain ilmauksia ja korjaen kirjoitusvirheitä. JA VOI PRKL JOS EN SAA TÄTÄ VALMIIKSI!!!

<<Seuraava teksti mikä on merkitty sinisellä liiloin otsikoin on siis kirjoitettu MA-TI välisenä yönä, huomatkaa siis aikailmaukset :-)  >>

• Tilaukseni tuli vihdoinkin, nyt on oma kone käytössä ja pleikka toimii. Pitää vielä käyttää tovi aikaa tiedostojen siirtämiseen pöytäkoneelta omalle. Eihän toiseel koneel tullu ladattua kuin vaivaiset 60-70gigaa tavaraa. Tällä hetkellä tekisi mieli mitä tahansa päihdyttävää, jotta saisin energiaa kirjoittaa tätä postausta näin maanantai - tiistai välisenä yönä. Kävin pienellä lenkillä ottamassa nikotiinia ja harkitsen tällä hetkellä lusikoida kahvia purkista mikä maistuu muuten kamalalle vaikka sen jälkeen kittaisikin kokista kurkkuun.
  

• Miten olisi töiden hankkiminen? En tiedä miten tällä pärställä kehtaa mennä työhaastatteluun, mutta sain tuossa laulantain jälkeen idean mennä puhelinmyyjäksi töihin. Monil frendeil on siit kokemusta ja mikä sen mukavempaa ku rupatella anonyymina puhelimessa ventovieraille.. Kerään täs joku päivä todistukseni aijemmista kesätyöpaikoista, meen vilpittömästi ja innokkaana kysymään työpaikkoja mäntsälästä.  En tiedä alkaako asiat järjestymään, olo on vieläkin kahlittu ja haluan vapaaksi vaikka sahaamalla lihaani ja luuta jotta pääsissin näistä kahleista pois. Mutta hei! Kävin tossa laulantaina khavilla, kaverin synttärit nähkääs : > ei sen pitänyt olla sen ihmeellisempi päivä, mutta voi kyllä miten se päivä muutti tajuntaa.
  

• 6.39am. Sunday 13.11.2011 saavuin kotiin ja hain hetkessä sisältä kokonaisen savukkeen ja istahdin ulos penkille. Sytytän, ajattelen miten yksi aski voi mennä niin nopeasti yhdessä illassa, olisi varmaan mennyt kaksikin jos olisin ottanut mukaan. Vedän savut keuhkooni ja puhallan savun mukana huomattavan helpotuksen, koska koin samana päivänä asian mikä herätti mua sisältäpäin. Niitä on vaikea tuoda ilman toisen ihmisen apua, koska itse saatan olla liian sokea nähdäkseni. Jalat ovat muussina, olen kävellyt tuntikausia pitkinpoikin Mäntsälän yötä ja tuli hypittyä SENSSI:n tanssilattiallakin hetken tai pari.

• Näen liikkuvan kääpiösiilileijonan, vai onkohan se oravaminkki jolla on erikoinen "aurinko"kukka kukinto häntänä. Katson tuota otusta pitkään ja vaikka mieli on selvennyt, mielikuvitus jyllää. Hetken päästä päätän lähestyä otusta ja miten lähemmäksi pääsen sitä elävemmältä se näyttää mutta viimeiset pari askelta rikkoo illuusion ja se paljastuu olevan ryöppykasveja jotka puskee kivilaatoituksen välistä.

• Katson peiliin, seison ja katson kasvojani joissa on tappi vailla piikkiä ja rengas vinossa. Taitaa myös pallot olleet hukassa tona iltana. Eihän se väärin ole, Hieman kallista puuhaa vain. Putsan septumin ja siitä määrästä kudosnestettä mitä sain poistettua olisi voinut askarrella toisen pallon, pallon mikä olisi myös hyvin tiiviisti ja kestävään muotoon puristeltu. Vaikka käytännössä se jopa toimisi niin en ole vielä niin hullu, etää alkaisin hyödyntämään eritteitäni. Heih! Samalla ku räpläsin nenääni huomasin ettei siihen enää satu niin paljoa, vaikka siihen kosken niin ei tunnu enää siltä, etää törmäilisin nenä suorana katutolppaan : )

• mahtavaa paranemista.. tai sitten kasvot olivat niin turtuneet illan jälkeen. Kaulassa oli näköjään fritsu josta mulle huomautettiin. Alahuultani arastaa. Ei tarvii miettiä, että kuka tämä oli, ette tunne häntä -- nuunkuin en minäkään tuntenut..!
  

• Kävelen pimeässä muistini varassa ja suunistan keittiöön, räikeä valo oli äskettäin sammunut ja en nähnyt mitään muuta kuin rakeilevaa pimeyttä. Mutta muistan tarkalleen askeleet ja etäisyydet talossani. Vaikkakin törmäilen silloin tällöin seiniin ja ihmettelen mitä tämä tässä tekee. Kurotan ja heilutan käsiäni kunnes saan käteeni kahvan. Aukasen kaapinoven ja ajattelin tarttua spire tai coca-cola merkkilasiin -- APUA! En ole kotonani, miten on mahdollista että olen astunut väärään taloon, tämä lasi ei ole meidän lasi tätä ei ole ennen ollut tässä talossa! Tämä oli ajatus joka riensi mieleeni samalla, kun kosketin jotain suurta juomalasia. Vien sen jääkapille josta haen omenamehua ja tarkastelen lasia. Tunne siitä että olen kotona on palautunut, mutta tämän vieraan lasin arvoitus paljastuu vähitellen, kun muistelen perjantai iltaa jolloin naapurit täällä käydessä jättivät tänne tämän kyseisen lasin. Josta muistaakseni join omenasiideriä itsekkin. Lasi oli onnekas löytö, koska talosta ei löydy suurempaa, muuten joutuu siirtyä vesikannuihin mitä ei voinut kaivaa esiin kolisematta. Janosin jotain non-alkoholi pitoista juomaa jo tuntikausia. Ah! faijan omenamehua, juokoon itse perkele vettä : >. Tein myös siinä välissä pari voileipä, vaikken ikinä niihin pistäkkään voita. Ensiksi siihen tulee ohuita juusto siivuja ja laikatessani palasta tiedän että SE ensimmäinen menee suoraan suuhuni, kuten myös se toinen ja kolmas. Sen jälkeen leivälle menee jopa jokatoinen juustonpalanen..

• Ruokaa laittaessa pitää aina olla kiukku ruokaa  : 3 eihän ruokaa saa tehdä nälkäisenä, vaan ennen sitä pitää syödä jotain pientä ja niinhän miä teenkin. Syön epämääräisesti leikatut juustosiivut ja välillä ne täydellisesti onnistuneet suorat ja puolenkuun muotoiset myöskin. Toisaalta eihän leivänlaittaminen mitään ruuanlaittoa ole.. Siinä pistetään vaa kasa eineksiä päällekkäin ja sen jälkeen haukataan pala toisensa jälkeen. Joskus tykkään ottaa vaan palan leipää leikata siihen paksun siivun juustoa. Leikata pötkö niin sanotusta salamista ja kurkusta ja sitten haukata niitä vuorotellen <3. Heitän leivän päälle vielä reilusti meetvursti siivuja juuston molemminpuolin.

• Kaadun sänkyyni, pistän viereeni puhelimen, tartun kynään ja paperiin -- kirjotan muistiin asioita myöhempää postausta varten, teen eräänlaista koostetta siitä päivästä ja ajatuksista lyhyesti. Huomaan kellon olevan jo 7.25 aamua, puhelin oli jo kädessäni joten rupesin selaamaan viestejä. Siellä oli uusi nimi mikä huvittaa itseäni -- rauhoittavaa. Tämä antaa mielenkiintoa, jotain uutta arkeen, jotain sellaista mitä en ole kykenevä ennustamaan. Ei tarvitse enää paeta uniin vaikka tunen vieläkin eläväni unta, it all is mixed up very nicely in a rainbowcolored cookiedoughmix.. maybe i should always keep a magic cookie in my pocket.
  

• Kuuluu soitto. Herään. Nousen. Kävelen huoneestani ulos hämmentyneenä -- on jo keskipäivä. Huomaan mutsin ensimmäisenä siivoamassa kämppää, " huomentapäivää, on jo aika myöhä, mukava että päätit jo herätä.." , ja jotain muuta mun mutsi oli sanonut. Huomasin vain että mun Mutsi oli väsynyt ja voimaton vaikka hänellä olisi ollut päivä vapaana -- hän silti käyttää sen ajan murehtimiseen siitä, että faija tulee himaan minä hetkenä tahansa. Meen keittiöö, kaadan maitoa lautaselle ja siihen sitten kaadan pienten suklaakuiden näköisiä aamiaismuroja. En ole vuosiin syönyt aamiaismuroja niin päätin pitkästä aikaa taas aloittaa, vaivatonta, helppoa, mutta 400g paketti riittää just ja just kolmeen ruoka annokseen. Mietin ittekseni, että mihin mä nyt sitten heräsinkään? Taina oli soittanut, hän sanoi mulle viikkoja sitten pitävänsä pienet kahvikutsut.

• Ei niinkään synttäribileitä niinkuin viimevuonna, mitkä muuten oli mahtavat. Siellä oli hänen tekemää ruokaa ja kaikkea suolaista ja makeaa. Alkoholia oli myös kaikille riittävästi -- monen montaa lavallista tölkkejä ja muistaakseni kolmea eri sorttia oli lajiteltu eteisen pöydälle. Sillä määrällä olisi juottanut 20ihmistä humalaan. Siitä kerrasta mulla on vain hyviä muistoja, se oli hauskaa ja kenelläkään ei mennyt överiksi. Kunnioitan Tainaa hyvin paljon siitä miten se jaksoi ja jaksaa vieläkin panostaa "kahvikutsuihin."

• Soitan Samulle ja jatkan herättämisen ketjua, herättämällä hänet kesken automatkaa. Kyselen tästä illasta -- luulin, että olisin voinut samana päivänä viettää mukavaa aikaa kolmisteen Samulla. Soitan Timpalle ja kysyn häneltä samaa asiaa, hänel oli iltaan asti menoja, olikohan ne ristiäiset. Kaikenkaikkiaan jouduin muuttaa suunnitelmia kokonaan. Tiesin jo, ettei päivä tule menemään niinkuin suunnittelin.

• Samu tulee käymään tunniksi ennenkuin kyytini saapuu. Samalla, kun hän kävi Travianissa rupesin kyselemään hänelt siitä, koska oon pitkään halunnut aloittaa Travianin. Ehkä, kun alkaa uus "kierros" niin voisi heittäytyä mukaan, kyl se voittaa Facebookin farmvillen.. Samu oli käynyt ostaa uusia vaatteita ja kokeilin sen pipoa, mikä saattaa olla mun seuraava sijoituskohteeni. Se tuntui aivan kuin se olisi ollut luotu minulle. Kävimme röökillä ja naapurilapselta oli päässyt ilmapallo käsistä.. seurasimme sitä niskat jumissa niin kauan kunnes se alkoi muuttua läikästä pilkuksi ja siten katosi korkealle pilviin. Tumppasimme röökit. Pakattiin. Pienen sähläyksen jälkeen päästiin vihdoinkin matkaan kävelemään juna-asemalle päin, kyytini oli näköjään jo Mäntsälässä toimimassa Taina-Taxina. Auton kääntyessä asemalle päin luulin, että autossa istuu joku tuttu.

• Autoon istuessa Tainan seurassa istui Otto! Mutta Otto hän ei ollut vaan hänen evil kaksoisveljensä Roope. Hänen on pakko olla se salakavala paha kaksoisveli, koska hänestä hehkuis sitä evil genious vibaa(läppä läppänä :-D) Oli mukavaa kuitenkin tavata uusia tuttavuuksia. Heitettiin Samu keskustaan ja kävin ostaa itelleni seuraavn skumppa pullon, se oli puolikuiva persikanmakuinen Butterfly, ei tosiankaan niin hyvänmakuinen kuin edellisellä kerralla ostettu mitä litkin Minnan pippaloissa. Hain vielä kaupasta frendille röökiaskin ja Bilar-karkkipussin.. <<mikä näin kolmenpäivän päästä taitaa vieläkin olla mun repussa>> Lähdimme ajamaan Tainalle auto täpötäynnä, ulkona pilkkopimeää. tainan kahvituokia ei olut pettymys! Mokkapaloja vaaleanpunaisella kuorutteella, hassun näköstä pitsaa, mini kroisantteja joissa oli kinkkua ja kurkkusalaattia, suklaapuusteja missä oli vivahdetta mariannea ja kaikkea muuta mitä en nyt tarkalleen muista. Siinä edessäni oli se kahvikupponen jota tulin sinne juomaan, ei ollut tarkoitus ottaa alkoholi --

• Mutta miten pieni Tuomas olisi pärjännyt sitä iltaa ilman alkoholia, kiitos naapuritädin, se joka oli vähän huppelissa ja jätti lasinsa meille. Niin kiitos hänellä, hänen lahjoittamastaan A le COCK olueasta ja yhdestä päärynä siideristä. Kiitos myös mutsille hänen heittämästään 20e tähän reissuun. Jonka olisin kuitenkin aikonut käyttää aivan johonkin muuhun -___-. Ajattelin säästää rahoja mutta joka ikinen lantti meni sinä iltana. Yllätyksenä ei varmaan teille tule se, että olen siitä illasta vielä auki 2.90e ja yhden synttärikortin lisää. Kokonaismääräinen velka alkaa hipoa 100euroa.. mutta en anna sen tapahtua! Seuranani oli Taina, Ida, Marjo, Mari, Sami, Roope, Minä ja Tainan kolme hurmaavaa kisua. Syvällistä keskustelua, rupattelua, läpsyä ja korealainen mafia elokuva, mikä henkilökohtaisesti vaikutti jopa hyvältä. Siinä ajassa ehdittiin jopa pitä erä pullonpyöritystä ja pakko sanoa, että Tainalla on mitä kekseliäämpiä tehtäviä. Oikeasti. Kesällä oli niin tylsiä tehtäviä ja totuuksia, että meinasin kuolla tylsyyteen. Mutta sitten pääsin juoksemaan kentän ympäri alasti ja olin taas iloinen. Vaikka tämän illan pullonpyöritykses olikin uudeltavaikuttava tehtävä, olen kokenut jotain samanlaista vuosia sitten, mutta sei ei kyllä ollut mitään sekunda ketsuppia sillä kertaa! eikä ketsuppia ollenkaan -- Ennen lähtöä mulla oli hetki aikaa laittautua Marin kajaalilla ja Tainan hiuslakalla, näytin melkeinpä samalta ku herätessäkin. Jos olisin herännyt naisena!! HIGH FIVE! Kävin vielä nopeasti koneella, menin facebookkiin, mikä minuun on tullut taas, vai onko se aina ollut -- en tiedä en pysy oikeen itseni ja tunteiteni perässä -- unohdetaan tämä.

Baariin lähdössä! Eihän tämä kuulunut suunnitelmiin, mutten sitä ole sulkenut poiskaan vaihtoehdoista. Ei mulla ollut bilefiilistäkää, baarit ja klubit olivat mulle vieläkin vieraat paikat. Ja en osaa vieläkään käyttää noita nimikkeitäkään.. Takapenkillä 5 ihmistä ja en tiennyt minne me ollaan menossa. Arvelin Järvenpäätä tai Helsinkiä. Mutta ku sain kuroteltua hieman ja katsoin tienviittoja huomasin suuntana olevan Lahti. Aina ku oon sinne päätymässä mietin, että näkisinkö siellä tuttuja. Mutten ole viimekerroilla tavannut. Matka kesti oman aikansa ja autossa oli kirjaimellisesti tiivis tunnelma. Siihen asti ihmisil oli hyvä meininki ja ihmiset puhuivat siitä sun tästä mikä sai lievän hymyn huuleen. Matkan varrella pysähsyttiin pari kertaa: röökitauko, rakon tyhjennystä ja vaatteiden vähentämistä. Talvitakissa istuminen vaikutti iha homolta. I was feelin' kinda happy, something different from my routine, just like i wished for.

•  Auto parkkiin, tarvittavat tavarat taskuun, takit peräkonttiin ja eikun menoks. Sytytän ties kuinka monennen savukkeen ja nautin viileästä virrasta, mikä tuntuu oikein syntisen nautinnolliselta. Kädet lipevät pitkin taskuja ja tajuan unohtaneeni passin takin povariin. Juoksen Samin luo, se vippaa mulle avaimet ja hölkkään takaisin autolle, joka on parinkymmenen metrin päässä. Kesti hetken tajuta ettei peräkonttia avata avaimella vaan avaimenperän napilla. Otan passin ja lähden kävelemään katua alaspäin, oikealle ja vasemmalle katsomalla löysin perille ja kyllä naisten pitämä meteli auttoi mua suunnistamaan takaisin laumaan. Turhaa jätimme takit autoon, koska sisään ei päässyt ilman takkeja! Kuulin tämän heti ku tulin paikalle ja se kuulosti korvissani jokseekin järjettömältä. Samalla tajuan joutuvani maksavan narikkamaksun lähesturhasta. Edestakas, Sisään, ja taskusta kaivan ulos kympin setelin, josta ei jäänyt ku 1.50e. Sienileima kädessä, takki narikassa, polvivammainen kaverini kainalossa :'D.. lähden kävelemään rappusia alaspäin --

Paikka oli mulle uusi, "SENSSI" niminen klubi vaikka luulin meneväni baariin. Kaivan rahaa isoon olueeseen ja ei kestä pitkään ennen kun oluen hinnasta jää enää puolikas euroa. Do the math yourself --> big beer 3.90e. Taina ja Ida menee heti alussa mielellään tanssilattialle ja jään istumaan muiden seuraan. Rupattelua ja ihmettelyä, koitan tottua tähän uuteen paikkaan ja tämähän on ensimmäinen kerta, kun käyn kunnon klubilla, jossei lasketa Wanhojen risteilyä JONKA! haluaisin kokea uudestaan kiitos. Olo on chilli, muttei villi, huomaan tarvitsevani lisää alkoholia, jos haluan tavoitella bile fiilinkiä. Sopeudun tähän uuteen tapaan kommunikoida -- se puhu kovalla äänellä korvaan tapa. Tanssilattialla ei ole oikeastaan sillekkään hyötyä, kuulet vain musiikin jyskeen ja kaverisi huuto kuulostaa joltain oudolta ininältä. It's just a place to Däänce and talkin' you can take outside. Menin moikkaa tyyppiä jolla oli ilmapallo kiinni sen niskassa, se näytti aivan siltä, kun hän olisi hirtetty siihen ilmapalloon. Menin kysyy meininkii ja vedin sen kaa yläfemmat. Kävin etsimässä röökipaikan sen jälkeen, kun oli valloitettu istumapaikat porukalle. Takaisin tullessani ihmiset olivat taas pöydän ääressä, tällä kertaa eri valikoimalla. Menen istumaan ja jotkut ovat ehtineet jo tilata ja juoda oman juomasa sillä aikaa, kun kävin savuhuoneessa. Ida huomaa nopeasti, että olen jotakin vailla. Pari lasillista olutta, hieman lonkeroa, johan olo alkoi olla hilpeämpi.

DJ:t soitti Prodigyn kappaleita joissa oli sitä likaista dubstep vivahdetta. muistan vaan kuulleeni jotain röökipaikalta ja minun oli pakko jättää röökiseurani ja mennä tanssimaan. Se mielyttävä melodia joka virtasi korvissa ja se voima sai sydämmen sykkeen nousemaan korkealle. Tämä kaikki tuo muistoja vuosien takaa, kun olin Rikun kanssa Prodigyn "Invaders must Die" keikalla Helsingissä. Miss her. En ole mikään hyvä tanssimaan mutta osaan ainakin nauttia olostani :-). Viihdyin, mutten tarpeeksi, jotain puuttui, jokin oli vienyt sieluni. En ollut valmis menemään baariin, eikä päihtynyt olotila korvannut tyhjää onkaloa sisälläni. Vai vaivasiko mua kuitenkaan mikään? Leidit lähtivät ylös hätäisen puhelun merkeissä ja Jätkät lähtivät takaisin tanssilavalla -- etsimään Samille jotain seuraa? Menin etsimään itselleni myös seuraa, nimittäin omaa rauhaa jostain tyhjästä paikasta mihin istahtaa hetkeksi. 

Huomasin tyhjän onkalon jossa oli tyhjä sohva, vastakkaisella sohvalla makasi pari tyttöä joilla näytti olevan hellä hetki meneillään. Menin kysymään niiltä, että häiritseekö jos tulisin siihen viereiselle sohvalle istumaan. Enhän halunnut häiritä mitään henkilökohtaista niin piti kysästä kohteliaisuuttani. Katseet kääntyivät samalla, kun lähestyin heitä. Kurkotin pääni toista kohti ja olin kysymässä asiaani -- samalla hänen kädet kurottivat kaulalleni. Eihän niitä haitannut ollenkaan -- toiselle niistä se oli jopa mielyttävää että tulin sillä hetkellä juuri siihen paikkaan. Olinko tosiaankin pelastanut hänen illan? "Olet tosi kuuma~~", erotan hänen sanonneeni näin samalla, kun hänen kätensä oli kietoutuneena mun kaulan ympäri. Tämä ja pari muuta lausahdusta,(joita en valitettavasti muista niiden pituuden takia : D), pisti hymyn huulilleni. Istuin vastakkaiselle sohvalle rentoutumaan, mutten saanut enää mielestäni irti sitä mitä tulee tapahtumaan. Mutta minulla ei ollut aikomustakaan tehdä seuraavaa liikettä, vaikka juuri äsken mua iskettiin ;-D. 

 Hetken päästä he tulivat lähemmäs ja rupesin keskustelemaan heidän kanssaan. En ehtinyt paljoakaan sanoa ennen kuin "hänen" kielensä siveli omaani. Ehkä sanon sen liian lievästi verrattuna mihin tämä loppujen lopuksi johti. Kokonaisuudessaan se oli hämmentävää, mutten voinut tai halunnut lopettaa .. sain hänen nimensä ja ensimmäisen intensiivisen suudelman jälkeen kysyin hänen humalatilaa. Hänen mukaan se oli 7, 0-10 asteikolla mitattuna -- ei se ollut liikaa, eikä myös minullakaan. Toisin, kun humalatila siihen, että hän kävi kuumana ei tarvittu minkäänlaisia kysymyksiä -- Sillä hetkellä, kun kädet alkoivat myötäillä vartaloa, röökitauko! oli ajatus mikä tuli mieleeni -- pieni tauko sille että voisi tutustua paremmin, ja halusin herätä unimaisesta tilastani. Luulin häntä vuoden nuoremmaksi, hän luulin minua paljon vanhemmaksi -- oltiin kuitenkin saman ikäisiä. Sain myös kuulla, että hän on sotilastyttö ja käy intissä. Eli vapaata ainoastaan viikonloppuisin. Sillä hetkellä hän tosiaankin halusi, että muuttaisin Lahteen.
Älkää käsittäkö väärin, kyllä me myös keskusteliin muustakin, mutta siinä välissä oli vaan paljon suutelua ja koskettelua. Tai sitä keskustelua oli siinä välissä -- kumminpäin tahansa. Palattiin takaisin sohville ja jatkettiin siitä mihin jäätiin. Sormeni lipesivät hiuksista kaulaan ja vyötäröstä reisiin ja reisistä.. -- sivelemällä ja samalla kovilla otteilla siirsin hänet pois päältäni sivummalle.. huomasin, että multa oli pudonnut piikki tapin kanssa. Me noustiin sohvalta ja ruvettiin ettimään niitä, ne onneksi löytyi hetkessä. Mutta turhaan, koska piikki ja pallo kuitenkin jäi sinne klubiin illan päätteeksi.  

• Muistan, kun järjestyksen valvoja tuli huomauttaa meille, että voimme sitten tällöiset puuhat jättää kodin puolelle. Taisi alkaa näyttää liian kiihkeältä, mutta se huuma vaan vie mukanaan. Eikö? Vaikka pystyin hallitsemaan halujani paremmin, kuin "hän" ;-D. En tiedä kuinka moni oikein näki mut siinä sohvalla hänen kanssaan, toivottavasti se näky huvitti kautta piristi useita ihmisiä. Ainakin Sami ja Roope käveli siinä ohi, Sami taputti mua olalle ja sanoi, että antaa vaa palaa! Yläfemma ja peukun sijasta flippaan sille lintua sanoakseni, että tämä vaan tapahtui, tää oli nyt tällöi sattuma ^^' Kävin siinä välissä viileentymässä savuhuoneessa ja samalla näin Idan ja Marjon, jotka antoi mulle tehtävän kerätä frendit kokoon ja sanoa niille että voitaisiin jo pian lähteä. Se vasta olikin mission imposible, because on the dancefloor nobody can hear you scream. Sain sanomani läpi parille ihmiselle, mutta Tainan suhteen olin toivoton ja luovutin melkein heti : D. Löysin äsköttäisen seurani hänen kaverinsa kanssa rappusten edessä ja päätin kävästä vielä moikkaamassa. Hän kuulemma oli just puhunut minusta, olin tosiaankin imarreltuna. Olenko oikeasti sellainen ihminen kenestä ei voi pitää näppejä erossa? ehkä joillekkin : > 

• Jos olisin jäänyt sulkemisaikaan asti, en olisi varmaan lähtenyt takaisin Mäntsälään, vahvasti uskoisin lähteväni hänen mukanaan ja vaikka kuinka kovasti halusinkin jäädä hänen luokseen tuli ilmoitus, että me ollaan lähdössä. Samaan aikaan tuli vartijaltakin toinen huomautus siitä, ettei saisi istua rappusissa. Hyvästelin sen militaritytön ja sanoin, että me varmaan tullaan näkemään. Olihan minulla jo sen puhelinumero. Vaikka olisin jäänyt, en tiedä olisinko päässyt edes hänen kotiinsa ja siten oisin jäänyt ilman yösijaa. Harvat vanhemmat pitää siitä, ku tuodaan keskellä yötä seuralaisia baarista. heh..

•  Autossa paluumatkan tunnelma tuntui olevan muuttunut jos verrataan menomatkaan, toisilla hedari, joillain väsymys ja toisilla hieman mielen syventynyt fiilis. Ajattelin hankkivani töitä, hankkivani rahaa, että voisin alkaa käymään Lahdessa. Onhan nyt mulla jokin motivaatio käydä Lahdessa, jotain uutta. Samalla haluisin nähdä vanhoja kavereita joita en ole nähnyt pitkään aikaan, hävettää oikein. Muistan kuinka käsittelin aihetta Rintaliivit matkalla kotiin. Kuinka yksisankaiset ovat vaikeammin avattavissa kuin 2-3sankaiset kaverukset. Kaks-sankaisista saa vaan helpommin otteen yhdellä kädellä siitä sankojen välistä ja NAPS ne ovat auki. Toivottavasti tämä auttoi kaveriani ja helpottaa hänen jätkää tulevaisuudessa :'D..

Oisin halunnut, että tämä ilta olisi tapahtunut joskus toiste, joku voisi ärähtää tätä homoudeksi. Mutta ei tee mieli, olen ruostunut naisten kanssa, tulee usein olo ettei halua edes tehdä mitään, kun on niin epävarma itsestään. Suhteestani on jo 7kuukautta mutta vieläkin muiden kanssa säätäminen tuntuu pettämiseltä jonka vuoksi en voi aina nauttia hetkestä niinkuin siitä pitäisi nauttia. Kesällä aloin jo menettää toivoa sinkkuelämäni suhteen. Kohteeni oli tai varattu tai asui liian kaukana tai oli varattuna tai mokasin jotenkin tai varattu tai varattu tai ei ollut minusta kiinostunut tai oli varattu tai oli varattuna mutten halunnut ongelmia poikaystävien kanssa. Enkä haluaisi pakottamaan itseni ihastumaan ihmiseen jota olen pariin otteeseen yrittänyt. Epätoivoista? Voi kyllä, pyörin itseni kehittämisen/ erakoitumisen ja -- epätoivoisen minä luuserin välillä. Auto saapuu Mäntsälään ja olen jäämässä kukkatalon kohdalla. Suunnitelmissa saattaa kaveri kotiin ja lähteä sitten miettimään asioita -- mitä asioita.. en saa mistään ajatuksestani selkoa. 

Avaan peräluukun ja auto lähtee liikkeelle eikä näytä merkkejä pysähtymisestä, olihan se hauska pila mutta oli aika kerätä kamppeet ja lähteä kävelemään. Vaikutin selveneväni nopeasti, mutta kaveristani en ollut niinkään varma. Tunsin hänessä tuskaa mitä en halunnut käsitellä, liikaa huonoja kokemuksia sellaisesta. Kiinnitin huomion kyllä hänen tapaan pistää tuska runoudeksi. En tiennyt onko hän sellaista tyyppiä joka pystyy puhumaan, sellainen joka on valmis auttamaan itseään vuorovaikutuksella. Savukkeeni oli jo aikoja sitten loppunut mutta kaverini heitti niitä tarpeen tullen. Reissusta tuli pidempi mitä luulin.  

Me saavuttiin mäkikiskan kohdalle ja kesken keskustelun hän kääntyy minua kohti, olin sanomassa adios ja lähtemässä kotiin päin, kunnes kaverini kysyy: mikä minulla on? Hän väitti, että mua olisi jokin vaivannut, samalla hänen kädet kietoutuivat mun ympäri ja tunsin kuinka hän halusi auttaa minua -- auttaa missä? Mitä minun pitää kertoa, ei minua vaivaa mikään, enkä ole alkamassa itkemään niinkuin hän väitti. Olin niin tyyni ja neutraali kuin olla ja voi. Luulin että kaverini humala tila heijasti hänen omaa pahaa oloa ja hän näki maailman peilinä, uskoin siihen niin kovasti että olin sokea itselleni. Kaverini väitti minun valehtelevan ja pyysi minut katsomaan suoraan hänen silmiin ja sanomaan uudestaan se ettei minua vaivaa mikään. Sanoin sen, muttei tilanne muuttunut, tiesin etten valehtele hänelle.. mutta hän pisti vastaan...valehtelinko kuitenkin itselleni..?

Olin maassa, kaikki tapahtui hetkessä ja poskillani valui pari kyyneltä. Jokin syöksyi sisältäni, kipu ja tuska kapusi pitkin kurrkuani. Ennen tätä kysyin kaverilta, että mitä se näkee. Tarkoittaako hän että minulla on ollu huono olo pidemmän aikaa. Myöntävä vastaus iskeytyi korviini ja tajusin, että hän näki silmissäni jotai, hän näki sieluni, miten se oli mahdollista. Hän oli aivan kuin oraakkeli, olin menettänyt toivoni että tuollainen on enää mahdollista.
Menin istumaan hänen kanssaan keinuun, en tiennyt miksi kerroin asioista. En päässyt tilanteesta poiskaan, herrasmies luonteeni ei anna periksi, että voisin lähteä vaan pois keskenkaiken. Kerroin kaiken mitä tuli mieleen sen parin tunnin aikana. Siinä ajassa me ehdittiin kävellä pitkiä matkoja ja tehdä monta kierrosta mustassamäessä. Vaikka puhuttiin taukoamatta paljon ja laajalti asioista se tuntui vain murto-osalta siitä mitä oikeasti halusin sanoa. Mutta se helpotti minua valtavasti ja toivon, että autoin häntä myös piristymään siitä, että joku ymmärtää häntä ja voi kuunella takertumatta sanoihin, olla tuomitsematta ja väheksymästä tuskaa.

• Olen väsynyt ei enää jaksa.. Oon kirjoittanut tätä blogia viime yönä ja jatkanut tänään, JA! kirjoittanut tämän kaiken uudestaan kopioimalla tekstin silmin. Copy-paste ei ollut vaihtoehtona. Tämä viimeinen tapahtuma oli kuitenkin minulle tosi tärkeä ja avasi hetkellisesti tukoksen sisältäni. Valuttaen pois mätää sisältäni vain täyttääkseen sen tyhjän aukon voimalla, auttakseni muita, ehkä auttaakseen itseäni. Mutta en voi auttaa muita jos olen itse aivan palasina. Se on kuin yrittäisi korjata taloa rikkinäisellä vasaralla, siitä saa vaan lisää haavoja käsiinsä. Luulen, että kaikki ihmiset voivat nähdä muiden tuskan ja siten ymmärtää niiden käyttäytymistä. Useillä ihmisillä on paksu kuori, selvä rooli mitä niillä on päällänsä, yksi persoona muiden joukossa. Tämä on yksi syy miksen jaksaisi olla aina koulussa. Mikään ei ole ikinä henkilökohtaista, koska henkilö koostuu enimmäkseen vuosiakertyneestä kokemuksesta ja illuusiosta. Siitä järjettömästä mielipiteiden määrästä, nämä ovat vain pintaa, syvällä sisällä jokainen ihminen on puhdas ja viaton. Kärsimykset on asia erikseen, ihmiset ansaitsee sen mitä ne kärsii ja siihen minulla on hyvät perustelut joiden mukaan minä elän.

• Olen helpottunut, mutta samalla huolestuttaa koulun tilanne. Olen ollut 3päivää peräkkäin pois koulusta, unten mailla. Nukkumassa ja en ole jaksanut nousta sängystä, enkä toisaalta ole edes halunnut. Thank god my pc is finally working, Nine Inch Nails and VNV Nation has helped me to make trought this cumbersome writing, it is a pain to correct all the misstakes visible to me. And it takes me forever to complete each post (especially this, because i wrote it all over again), but it's worth it, I'm becommin better at expressing myself -- inch by inch.. Ode to Silence <3