#012 Gainin' Vanity, Losing Sanity

My sweat dreams are infested by nightmares, now i have no place to rest, like a little chick in the corner soon to be the prey of a straycat.
Wake up those are just nightmares, when you're awake it'll go away.
I wake up and see a bad dream, because the roots of em' are in my everyday life.
Some nightamares came true, you're on the borderline of sanity

Knowing me is a curse
Pitkä aika - niin pitkä aika siitä kun olen tänne kirjoitellut. Niin paljon asioita jäi sanomatta ja jäivät unholaan, joko mieleen tai tuhrutuille papereille. Ajat ovat vaihtuneet ja kohta tätäkin vuotta menny puolivuotta. Aika rientää eteen mutta tunnen eläväni hetkessä, paremmin sanottuna menneisyydessä ja muistoissa. Ainakin tällä ,minuutilla. Eilinen oli puolivuotta sitten, viikko sitten pari kuukautta. Muistotihin kahlittuina, musertaviin ja kaipaaviin. Hyvät muistot meinaa unohtua mutta ne aina välillä pulpahtaa mieleen.

Tämä hetki, juuri se hetki ku kirjoitan tätä. Istun sängyllä vääntelehtien eri asentoihin hitaalla tahdilla. Päälläni vaatteita mitä olen varmaan käyttäny jo enemmän kuin paripäivää ja vasta jälkeenpäin huomaavan pukeutumisestani, että se kuvastaa mun tunteita. Mutta ei siitä voi päätellä, saatan olla missätilalassa hyvinkin tavallisen tallaajan näköinen. Viime aikoina en ole saanut unta, kun vasta neljän tai viiden tunninjälkeen huomaamatta. Pyöriskelen, ahdistun, poltan puolet askistani kävelymatkallani boksereissa ja vaaleanpunaisessa röökitakissa. Tai ihan hyvinkin pukeutuneena. Sen jälkeen palaan huoneeseni yksinäisyyteen, olin mä sitten yksin tai vieressäni nukkuisi tärkeä ihminen. Kyllä jopa seura sängyssä ei rauhoita mieltä, kun tuntuu että ainoa meidän mukava aktiviteetti olisi nukkuminen vierekkäin. Herättelen usein häntä keskellä yötä, haluan turvaa siitä mikä syö mua sisältä etenkin öisin. Se outo yksinäisyyden tunne, aivan kun kaikki ympärillä on kuollutta ja kylmää.

MObility malfunction

Mitenpä mun koulu on mennyt. Monet tietää toiset taas ihmetelly missä lie minä olenkaan. On liikkeillä ollut jotain huhuja, että olen viimeisen kolmen viikon sisällä ollut koulussa, vilahtanut käytävillä, ehkä nähnyt, ainakin luulee. Todellisuudessa en ole tietääkseni käynyt siellä kahteen kuukauteen, en askeleellakaan. Koko rakennustakaan en ole kai nähnyt sen jälkeen ku vain kerra. Miksi? Nukahtamisongelmat ja muut asiat saivat aikaan burnoutin ja ahdistuksen, piti mun jotenkin lieventää paineita koulus. Tällä hetkellä puuhailen satunnaisesti puhelinmyyjänä, mielenkiintoista hommaa on ollut. Mutta siellä alkaa käynnit harveta, oon ollu himassa ja kattonu telkkaria tai anime sarjoja koneelta jo pidemmän aikaa. Aluksi seurassa sitten ei. Lähivuosien suunnitelmat hämärtyvät ajoittain, mutta pidän sen linjan, että ajattelen Jäkeen muuttoa. Ajattelemisella ei kyllä käytännössä saa paljoa aikaa. Mutta kaikki ajallaan. Työssä tuun käymää, ku käyttöraha on aina tarpeen.

Muuten sosiaalinen elämä on hitaasti muuttunut. Olenhan tietysti käynyt vihdoin Lahessakkin ja nähny kunnolla ihmisiä jotka viimeks seisoivat edessäni 2-3 vuotta sitten. Mänstälässä taas, en ole viihtynyt enää samoissa piireissä. Ei tietääkseni johtunut ihmisistä, vaan syövyttävistä vainoharhoista. Niihin ihmisiin alkoi maalautua huonot muistot ja hetket. Aloin nähdä puheissa ja ilmeissä ilkeyttä vaikkea sitä ollutkaan. Hiljainen hetki tai tauko puheessa pisti miettimään mitä pahaa ne ajattelee. Joskus se ei haittaa joskus taas vaikuttaa jos olen allapäin.

Asioidenkulussa olen myös huomannut, että mikä tahansa teko tai asia paljastuu aina julkisuuteen ja leviää tietokone viruksen tyyliin. Tästä alkoi epäily ihmisten luotettavuudesta - aloin olemaan ihmisten kanssa jotka eivät tuota mulle huonoja muistoja. Mutta se ei auta -- kun vierelläni makaa hän - hän josta en halua päästää irti. Niin juuri hän, voi tuoda huonoja muistoja vain katsomalla mua.

Tulee mieleen kaduttavia tekoja mitä olen tehnyt ja sanoja mitkä ovat raapineet sydäntä. Haukkumisia ja kaikkia painjaisia mitä hänestä olen nähnyt. Suoria sanoja jotka menevät ristiin hellyyden ja kannustavien lauseiden rinnalla. Tunteet vääristän ahdistuksella ja ajatuksilla, ja ajattelevan olevani hullu. Maailma ympärilläni on kunnossa mutta minä en. Osa on ehkä totta, mutta sitten ei tule selitettyä miksi sisällä on tää ahdistava paine.

Insomnia

Mietiskelin et miten "seurustelu" leimalla sinetöidyt parit ovat aivan eri juttu ku parit jotka eivät seurustele. Parilla meinaan seuraa tai kenen kanssa on viettänyt pitkään aikaa samassa huoneessa, ehkä rakastaa? Mulle tuli saarnaa aikoinaan mun teoista ja nyt on toimittu niitä vastaan. Kaveri eksän kanssa? Seurustelevat ei seurustelevat ihmiset? Välitetään mutta ei huolehdita? Se mitä mulle taottiin vihaa liehuen, nyt on tapahtunu toisinpäin. Niin asiat on aivan eritavalla ja en osaa olla vihainen tai katkera, oloni on enemmän kuin petetty, vahinkoja sattuu, mutta ne vaa jatkuu tapahtumistaa.

En halua ihmisten kärsivän, muttei tätä edes itse pitkään jaksa.

Hän voi vetää maton altani sormia napsauttamalla, niin araksi oon käyny hänen sanoilleen. Luottamusta ei ole ,kaikista pistävimmät lauseet ovat mielessäni koko ajalta. Enkä voi palauttaa itseäni kuntoon jos ei ole tukea. Syytän itseäni, koska tunnen aloittavani kärsimyksen ketjureaktion. Jotkut ovat vertaneet Mun ja hänen tilannetta tai entistä seurustelua sillä, että me oltaisiin kuin äiti ja lapsi. Äiti kärsii ja kestää kaiken mitä lapsi tekee. Lapsi murtuu heti, kun äiti tekee jotain häntä loukkaavaa. Tää on järsinyt mun mieltä jo ennen ku mä kuulin koko teoriasta. Tiesin tämän, ja kadun jo menneisyyttää. Jo vuoden kestänyt sinkkuus muuttaa tämän tilanteen, ettei tota voi meihin sijoittaa. Tää aika vaikuttaa pahemmalta kuin ennen. 3 kertaa oon hiettänyt pyyhkeen rinkiin  ja lopettanut itseni suhteen. Suhteen meidän, en uskonut itseeni. Itsetunto on kärsinyt kautta vuosien vaikka luulin sen olevan kasvussa. Ekan kerran ku murruin pidemmän ajan jälkeen tajusin, että ei helevetti, mulla on käsittelemättömiä asioita jotka riivaa mua alitajunnassa. Ne ei vaa aina oo pinnassa. Ne ovat piilossa, joiden nostaminen pinnalle saa ahdistavia hetkiä.Haluaisin yrittää, mutta taisin mustamaalata itseni, että lähestyminen mua kohtaan on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa.

Boorderline between nightmares
Painajaisissa hän viettelee jonkun toisen ja olet kuin limbossa. Näet kaiken mutta huutosi tai riehumisesi on yhtä kuin huutaisit avaruudesta naapurin Erkille. Nämä painajaiset tulivat vähän rajamaille viimevuoden myöhäisestä syksystä. Tapahtui jotain mitä tapahtuu unissani, päihdetilani värjäsi sen kokemuksen hyvin vaikuttavilla efekteillä. Alkoi hämärtää painajaisunien ja todellisuudenpainajaisen välillä. Meni liian pitkä aika ennen, kun todella joku oli pahoillaan. Etten muista edes käsitteleeni asiaa sisälläni loppuun. Nytten se on sitten sitä, että painajaisten jälkeen tunnen herätessäni samat tunteet tuntikausia ja nähdessäni jopa unissani olevia henkilöitä saa vielä pidennettyä painajaisen tuntua.Ennen tähän kaikkeen oli apua herätessäni. Nyt näen vaa hereillä samaa painajaista.

Itkeminen olisi mahtava tapa purkaa kaikki hetkeksi ja purkaa paineita. En vaa osaa enää itkeä, mikä pätkäsee mun mahdollisuudet sääliin ja apuun ku on huono olla. Puran huonoa oloa niinkuin mainitsin röökillä ja valvoessani maalaamalla. Seinänyrkkeilyllä ja harvemmin, mutta myös kirjoittamalla. Näillä voi purkaa mutta se ei poista ydintä. Se tunne, kun joka paikkaa painaa ja puristaa, kurkussa tuntuu olevan iso pala mikä vaikeuttaa hengitystä. Eikä sitä voi purkaa mitenkään. Sanotaan, että se puristaa kurkusta, tää tosiaan tuntuu että rintakehästäni oli kasvanut sisäänpäin iso koura mikä ottaa sisältä hengitystorvesta kiinni ja puristavaa sitä kiinni. Sen kuvitteleminen tosiaan alkaa tuntua, että sisälläni kasvaa kirottu ylimääräinen raaja.

Alkoholikaan ei ole ollut kauhesti osallisena ja alkoholin käyttö vähentynyt muutenkin järkyttävästi, koska en osallistu mihinkään "alem"eihin, tai illanistujaisiin. Jotkut hyvät kerrat on mielessä tältä vuodelta kyllä, . Mutta voi mitä kaikkea voi tapahtua jos ihmiset juo. Asioista joista monta kärsii. Mutta miksi myös minäkin? Kuuluuko nää mulle? eihän mulla ole mitään leimaa otsassa tai sormusta nimettömässä.

Nyt kun väsyttää ja on levottoman tunkkainen olo, niin pidän tässä pienen tauon...
ei nyt teksti mene niinkuin mielessä, mutta ei se mitään..

Maistuipa tupakka pahvimaiselle ja helvetin kuivalle. En erota että onko ilma kosteaa ja raikasta, vaikea hengittää yhtälailla. Yksinäisyys katoaa joskus hetkeksi jos uppoudun lyhyisiin illuusioiden pariin. Hyvä anime sarja tai koukuttava peli tarinallaan. Kiitän myös kaikkia ketkä on joinain hetkiä auttanut mua jollain tavalla ja piristänyt puhumalla tai halaamalla. Se on valitettavasti väliaikaista ja se vaan antaa mulle voimaa jatkaa tästä. Ihmettelin, että miten voin olla yksinäinen vaikka huoneessani periatteessa asuu toinen ihminen. Mutta nään häntä harvoin ja kuin ollaan yhdessä en nää häntä silloinkaan. On hetkiä jotka ilmestyvät hyvinä mutta haalistuvat lyhyessä ajassa pois. Jos tää on harhaa ja tuskaa - niin haluan sen pois ja olla tasapainossa. Kehtaisinko sanoa onnellinen? mutta ympärilläni ja sisälläni tapahtuvat asiat vaikeuttavat - pitää vain odottaa, mutta näiden tunteiden kanssa aika tuntuu olevan pysähtynyt.

Unable to Receive
Rakkaus, kukapa edes tietää mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Se voima, kun ihminen tosissaan sano rakastavansa toista. Niin sitovaa, ihanaa ja kunnioitettavaa. Jeesus ja Buddha puhuivat jotain rakkaudesta ja sen merkitystä ihmisissä ja maailmassamme. Rakkaus,  valo, ykseys. Toiset sekottavat kipinän ja ihastumisen rakkaudeksi vaikka pala sitä se kyllä on. Jotkut pitävät sitä itsestään selvyytenä tai myyttinä. Rakkaus-sanalla on sata merkitystä ja noiden sanojen teho haihtui mun korville jo aikoja sitten. Luottamuksen puute ja arat asiat kääntävät kaiken nurin. Enää en kuule niitä sanoja ja jos kuulen ne tuntuu pakottavilta. Ei enää lahjoja tai yllätyksiä ainoastaan tunteiden kerjäämistä.

En halua tässä ahdistuksessa ja näin mielisairaana ajattelemaan rakkautta, haluan varmistaa ettei tää oo kaikki vaan sairasta unta. Pelkoa se vain, lihakoukut menneisyydessä repivät heti taakse, kun edes ajattelen onnellista tulevaisuutta hänen kanssaan. Miettinyt sitä, ehkä maininnut, en ole varma.

Toinen tauko.. ja pyydän anteeksi risaista ajatustenpurkausta, selväpäisyyteni on tällä hetkellä arvelluttava, joten tekstikin on ajatuksen tasolla rimpoileva. Mutta tää kirjoittaminen kuitenkin auttaa käsittelee.
 

Olen jo väsynyt ja rasittunut, kiitos tän "paskan" saan ehkä hyvin unta ja vartalon rentoutumista.
unenlaadusta en ole varma, toivon etten näkisi niitä tänäyönä.

Tieto satuttaa niinpaljon, ei mun edes pitäisi tietää näitä asioita. Jotkut leviää hitaasti muiden suiden kautta, joitain ei kannata edes nostaa julki. Vanhoja asioita, niin kyllä..
Toiselle vanhaa, toiselle tuore.

Eikö olisi aika lopetella -

 "The scars reminds everything about the past, and till the rapture i'll hear about my mistakes"